Nuorten lukutaito rappeutuu – jotain pitäis vissiin tehdä

Somessa on viime päivinä jaettu linkkiä Ylen uutiseen, jossa kerrotaan (taas kerran) nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Tekisi mieli huokaista (okei, huokaisin jo). Kellään ei liene tähän tilanteeseen helppoa ja nopeaa ratkaisua. Vastuu nuorten lukutaidosta jakaantuu laajalle joukolle, kuten kodille, koululle ja kirjastoille, mutta myös medialla on lusikkansa tässä sopassa.

Siitä huolimatta, että näitä ikäviä uutisia tuppaa eetteristä tasaisin väliajoin, mikään ei tunnu muuttuvan. Moni meistä lanu-kirjailijoista on kuitenkin ehdottanut erinomaista ensimmäistä askelta: tiedotetaan lanusta enemmän. Kun lehdessä hehkutetaan kirjasyksyn uutuuksia, laitetaan sivulle osio myös lanukirjoista (ja voisiko fokus jopa olla kotimaisissa sellaisissa, ainakin joskus?). Tehdään juttuja lanusta ja sen ilmiöistä (nopsa esimerkki: suomalaisen mytologian käyttö kotimaisessa lanussa). Tässä kohdin on muuten mainittava kaksi asiaa. Yksi, Soturikissoista ja sarjan herättämästä innostuksesta on näkynyt juttuja eri medioissa, mahtavaa! Kaksi, Hesari on petrannut profiloimalla lanua hiukan enemmän, mutta nopealla vilkaisulla en löytänyt sen Kulttuuri-osiosta juuri nyt mitään lanuun liittyvää. Suoraan sanottuna lanukirjojen vähäinen näkyvyys mediassa kertoneekin nimenomaan arvostuksen puutteesta ja linkittyy myös kirjalliseen snobismiin.

Lehdissä ja muualla mediassa voisi myös vinkata kirjoja ja nimenomaan erilaisille lukijoille – tämä on tärkeä asia, sillä nuoret lukijat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Jokainen opettaja, allekirjoittanut mukaanlukien, tietää, että meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on haasteita lukemisessa ja/tai vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Meillä kirjoitetaan paljon nuortenkirjallisuutta, joka sopii erinomaisesti näille nuorille, ja tätä kirjallisuutta pitäisi saada enemmän esiin. Tällä tarkoitan kirjoja, joiden kieli ja rakenne ovat selkeitä ja/tai joiden tarina ja henkilöhahmot ovat helposti lähestyttäviä – heti tulevat mieleen esimerkiksi Aleksi Delikourasin Nörtti-sarja, Mika Wickströmin Meidän jengin Zlatan-sarja, Jyri Paretskoin kirjat, Henna-Helmi Heinosen Miisa-sarja ja Tittamari Marttisen Linnea-kirjat. Paljon muitakin on, puhumattakaan käännöskirjoista.

Kirjakaupatkin voisivat lähteä näihin talkoisiin. Kirjakauppojen nettisivuilta löytyy yleensä vain linkki “Nuorten romaanit”, jonka takana kaikki nuorten fiktio on yhdessä mytyssä (tietokirjat sentään erotellaan). Niinpä on vaikeaa löytää vaikkapa hevoskirjaa tai humoristista kirjaa muuten kuin selaamalla sivuja loputtomiin. Kävin huvikseni kurkkaamassa Suomalaisen Kirjakaupan sivuilta Nuorten romaanit-osastoa. Nimekkeitä on 4884 ja genre-valikko löytyy, mutta sen takana on vain 26 kirjaa! En ole varma onko genrekategorisointi kustantajan vai kirjakaupan tehtävä, mutta kenen tahansa se onkaan, selkeät genremerkinnät/genrekategoriat helpottaisivat isosti kirjojen hankkimista. Kävin myös katsomassa muutaman ison kustantajan nettisivuja, ja siellä on sama ongelma: nuorten romaanit on kaikki laitettu yhteen syssyyn, jolloin esimerkiksi vampyyreihin ja muuhun urbaaniin fantasiaan hurahtaneen nuoren vanhemman on vaikea löytää jälkikasvulleen sopivaa luettavaa.

Media ja muut mainitsemani tahot eivät siis toki ole yksin vastuussa nuorten lukutaidon kehittämisestä, eivät todellakaan. Ilokseni voin todeta, että kaikissa kouluissa, joissa olen työskennellyt, on tehty erinomaista työtä lasten lukuinnon kasvattamiseksi. Silti kylmä tosiasia on, että nuorten kanssa työskentelevät törmäävät säännöllisesti siihen, että tietämys esim. kotimaisesta lanusta on jokseenkin olematonta (tämä koskee usein myös vanhempia). Jos nuori ei tiedä, että loistavia kirjoja on olemassa ja juuri hänelle sopivia sellaisia, ei hän osaa niitä lähteä hakemaankaan. Siksi kirjojen näkyvyys ja helppo saatavuus ovat avainasioita.

Opiskelua, kirjoittamista, lukemista!

Täällä ollaan edelleen! :-) Olen pitänyt jonkinlaista sometaukoa viimeiset puoli vuotta, lähinnä oman jaksamiseni takia, sillä työ ja pääsykokeisiin lukeminen ovat vieneet mehut jokseenkin täydellisesti. Haaveenani on jo pitkään ollut opiskella historiaa, joka on kirjoittamisen ohella toinen suuri “rakkauteni”. Historian perusopinnot suoritin toissa keväänä avoimessa yliopistossa, ja tämän kevään pääsykokeissa ovet sitten aukenivat Helsingin yliopistoon jatkamaan opintojani. Jee! Täytyy sanoa, että näin aikuisena, toista tutkintoa tekevänä, opiskelu tuntuu huomattavasti kiinnostavammalta ja innostavammalta kuin lukion jälkeen.

Panostin pääsykokeisiin ihan kunnolla, vaikka olinkin täysipäiväisessä työssä, joten alkukesä on mennyt palautuessa. Nyt olen onneksi saanut jo editoitua urbaani fantasia-kässäriänikin. Tämä kässäri onkin ollut haastava tapaus, sillä olen työstänyt sitä vuodesta 2015 ja veivannut uusiksi lähes kaikki ainekset – päähenkilön sukupuolen, sivuhenkilöt, juonen ja uusimpana myös fantasiamaailman. Jokohan pian kaikki olisi kohdillaan… Projektilla on muuten oma Pinterest, ja pääset sinne tästä.

Tämän kesän superhelteet sen sijaan eivät ole minun juttuni, joten olen herätellyt harrastuksia, joita voi tehdä kotona tuulettimen edessä. Olen suorittanut uusia kursseja ja täydentänyt vanhoja Futurelearn-sivustolla sekä kaivanut esiin stereoskooppiset kuvani (jos et tiedä mitä ne ovat, lukaise tämä postaukseni). Tämä stereoskooppisia kuvia Lontoosta sisältävä kirja on suosikkejani:


Tästä sarjasta haluaisin itselleni Italy in 3D-kirjan, mutta sitä ei tunnu saavan mistään edes käytettynä. Suomestakin kaipaisin lisää stereoskooppisia kuvia, mutta toistaiseksi en ole onnistunut niitä löytämään esimerkiksi minkään museon sivuilta. Täytyypä katsella antikvariaateista.

Muutama ei-valokuvakirjakin odottaa lukemistaan: Simon Sebag Montefioren jättiteos Romanovit sekä Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijona. Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632. Jälkimmäinen on ollut lukulistallani teoksen ilmestymisestä asti. Ihanaa, kun vihdoinkin on aikaa (ja energiaa) lukea se!

Tammikuisia kuulumisia (ja hyvää uutta vuotta!)

Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille blogini lukijoille!

Vuosi on vierähtänyt nopeasti, tuntuu kuin 2017 olisi alkanut aivan hiljattain. Vuoteeni on mahtunut monenlaista, tärkeimpänä tietysti kahden kirjan julkaisu. Helppolukuinen lastenkirja 2A:n kamut kykykilpailussa julkaistiin vuoden alussa ja nuortenkirja Valpuri Vaahteran maaginen korva julkaistiin heinäkuun lopulla.


2A:n kamut on otettu pikkulukijoiden taholta hyvin vastaan, ja kirja tuntuu olevan jatkuvasti lainassa kirjastoissakin, joten tästä olen iloinen. Jatko-osa 2A:n Kamut ja Nuttura-Hulda ilmestyykin pian, kahdeksas helmikuuta, ja toivon, että lukijat pitävät myös siitä. Huldan hahmoa oli hauska kirjoittaa! Ihana kuvitus on jälleen Emmi Jormalaisen.

Muita kirjoja minulta ei tänä vuonna ilmestykään, mutta lähetin muutama päivä sitten uusimman nuortenkirjakässärini kustannustoimittajalle. Kyseessä on tällä kertaa nuorten urbaani fantasia, joten chick-lit jää nyt taakse. Pidän chick-litin kirjoittamisesta kovasti, mutta suoraan sanoen en aina jaksa sen mukanaan tuomaa taakkaa: kirjasi (ja sinut kirjoittajana) leimataan helposti kevyeksi hömpäksi, eikä se pääse esille samalla tavalla kuin vakavammat ja realistisemmat kirjat. Urbaani fantasia on minulle tuttu genre ja Wattpadista löytyykin pari englanninkielistä uf-tarinaani. Tässä uudessa tarinassani on runsaasti suomalaista mytologiaa, ja olen työstänyt sitä pitkään, aina keväästä 2015 asti, jolloin sain tarinan idean. Toivon siis kovasti, että se pääsee kansiin!

Vuoden kohokohtiin kuului myös talouteen kesällä muuttanut tomera pikkuneiti, jonka ristin Lumoksi. Nimensä mukaan hän on sinisimmuineen kovin lumoava, joskin temperamenttiakin löytyy ja huushollia laitetaan säännöllisesti uuteen järjestykseen.


Mukavaa vuoden alkua kaikille!