Somessa on viime päivinä jaettu linkkiä Ylen uutiseen, jossa kerrotaan (taas kerran) nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Tekisi mieli huokaista (okei, huokaisin jo). Kellään ei liene tähän tilanteeseen helppoa ja nopeaa ratkaisua. Vastuu nuorten lukutaidosta jakaantuu laajalle joukolle, kuten kodille, koululle ja kirjastoille, mutta myös medialla on lusikkansa tässä sopassa.
Siitä huolimatta, että näitä ikäviä uutisia tuppaa eetteristä tasaisin väliajoin, mikään ei tunnu muuttuvan. Moni meistä lanu-kirjailijoista on kuitenkin ehdottanut erinomaista ensimmäistä askelta: tiedotetaan lanusta enemmän. Kun lehdessä hehkutetaan kirjasyksyn uutuuksia, laitetaan sivulle osio myös lanukirjoista (ja voisiko fokus jopa olla kotimaisissa sellaisissa, ainakin joskus?). Tehdään juttuja lanusta ja sen ilmiöistä (nopsa esimerkki: suomalaisen mytologian käyttö kotimaisessa lanussa). Tässä kohdin on muuten mainittava kaksi asiaa. Yksi, Soturikissoista ja sarjan herättämästä innostuksesta on näkynyt juttuja eri medioissa, mahtavaa! Kaksi, Hesari on petrannut profiloimalla lanua hiukan enemmän, mutta nopealla vilkaisulla en löytänyt sen Kulttuuri-osiosta juuri nyt mitään lanuun liittyvää. Suoraan sanottuna lanukirjojen vähäinen näkyvyys mediassa kertoneekin nimenomaan arvostuksen puutteesta ja linkittyy myös kirjalliseen snobismiin.
Lehdissä ja muualla mediassa voisi myös vinkata kirjoja ja nimenomaan erilaisille lukijoille – tämä on tärkeä asia, sillä nuoret lukijat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Jokainen opettaja, allekirjoittanut mukaanlukien, tietää, että meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on haasteita lukemisessa ja/tai vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Meillä kirjoitetaan paljon nuortenkirjallisuutta, joka sopii erinomaisesti näille nuorille, ja tätä kirjallisuutta pitäisi saada enemmän esiin. Tällä tarkoitan kirjoja, joiden kieli ja rakenne ovat selkeitä ja/tai joiden tarina ja henkilöhahmot ovat helposti lähestyttäviä – heti tulevat mieleen esimerkiksi Aleksi Delikourasin Nörtti-sarja, Mika Wickströmin Meidän jengin Zlatan-sarja, Jyri Paretskoin kirjat, Henna-Helmi Heinosen Miisa-sarja ja Tittamari Marttisen Linnea-kirjat. Paljon muitakin on, puhumattakaan käännöskirjoista.
Kirjakaupatkin voisivat lähteä näihin talkoisiin. Kirjakauppojen nettisivuilta löytyy yleensä vain linkki “Nuorten romaanit”, jonka takana kaikki nuorten fiktio on yhdessä mytyssä (tietokirjat sentään erotellaan). Niinpä on vaikeaa löytää vaikkapa hevoskirjaa tai humoristista kirjaa muuten kuin selaamalla sivuja loputtomiin. Kävin huvikseni kurkkaamassa Suomalaisen Kirjakaupan sivuilta Nuorten romaanit-osastoa. Nimekkeitä on 4884 ja genre-valikko löytyy, mutta sen takana on vain 26 kirjaa! En ole varma onko genrekategorisointi kustantajan vai kirjakaupan tehtävä, mutta kenen tahansa se onkaan, selkeät genremerkinnät/genrekategoriat helpottaisivat isosti kirjojen hankkimista. Kävin myös katsomassa muutaman ison kustantajan nettisivuja, ja siellä on sama ongelma: nuorten romaanit on kaikki laitettu yhteen syssyyn, jolloin esimerkiksi vampyyreihin ja muuhun urbaaniin fantasiaan hurahtaneen nuoren vanhemman on vaikea löytää jälkikasvulleen sopivaa luettavaa.
Media ja muut mainitsemani tahot eivät siis toki ole yksin vastuussa nuorten lukutaidon kehittämisestä, eivät todellakaan. Ilokseni voin todeta, että kaikissa kouluissa, joissa olen työskennellyt, on tehty erinomaista työtä lasten lukuinnon kasvattamiseksi. Silti kylmä tosiasia on, että nuorten kanssa työskentelevät törmäävät säännöllisesti siihen, että tietämys esim. kotimaisesta lanusta on jokseenkin olematonta (tämä koskee usein myös vanhempia). Jos nuori ei tiedä, että loistavia kirjoja on olemassa ja juuri hänelle sopivia sellaisia, ei hän osaa niitä lähteä hakemaankaan. Siksi kirjojen näkyvyys ja helppo saatavuus ovat avainasioita.
