Valpuri Vaahteran Maaginen Korva ilmestyy ihan pian, 28.7! Kirja.fi-sivustolla voit nyt lukea koko ensimmäisen luvun.
Hauskoja lukuhetkiä! :-)
Kurkista Valpurin päiväkirjaan!
Valpuri Vaahteran Maaginen Korva on nuortenkirja, joka ilmestyy 28.7.2017. Tarinassa yhdistyvät bridgetjonesmainen chick-lit-tyyli ja fantasia: kirja on 15-vuotiaan yliluonnollisessa perheessä elävän ja mielellään nenänsä toisten asioihin pistävän Valpurin päiväkirja. Kirjan alussa Valpuri saa kyvyn kuulla poikien ajatukset, ja siitähän vasta riemu repeää – tai sitten ei: Valpuri kuulee jotain melkoisen huolestuttavaa.
Valpurin perheeseen kuuluvat noitaäiti (jonka taiat menevät aina pieleen), Viikatemies-isä ja balettia tanssiva veli Väinämö, joka on draamakuningasten kuningas. Keittiössä jöötä pitää apteekkipullossa asuva pullon henki Kannikka, jonka elämän tärkein asia on kakku. Bestis Hilda ihastuu milloin kehenkin, mutta onneksi ei sentään ihanaan futari-Kasperiin, jonka silmät ovat ah, niin siniset…
Tänään Valpurin päiväkirja aukeaa syyskuun kohdalta…
Lauantai, 27. syyskuuta
10:00 Elämäni tylsin lauantai. Hilda meni käymään mumminsa luona, eikä minulla ole seuraa. Voisin tietysti soittaa Peppiina Ahlströmille, joka oli paras kaverini päiväkodissa. Toisaalta, hän leikkii vielä virtuaalilemmikeillä.
15:17 Äidin kotityömania jatkuu. Tänään hän päätti, että meidän tulee auttaa häntä ruokaostoksilla. Meidän täytyi lähteä kauppaan hänen kanssaan, mutta isä sai jäädä kotiin korjaamaan moottoripyöräänsä. Se oli tosi epäreilua. Äiti sanoi, että isä tekee kovasti töitä ansaitakseen elannon perheelleen, joten hänen pitää saada rentoutua viikonloppuisin. Huomautin, että minäkin teen kovasti töitä koulussa, mutta äiti ilmoitti, että jos jatkan vinkumista, menetän viikkorahani.
Prisma oli täynnä kiljuvia lapsia ja vanhempia pörröhiuksisia naisia, jotka vilkuilivat kyseisiä kiljukauloja paheksuvasti. Äiti yritti innostaa meitä tykittämällä höpsöjä juttuja tyyliin: “Kuka löytää ketsupin nopeimmin?” ja “Etsikää kaksi litraa maitoa alle kolmessa minuutissa!” Ensin kumpikaan meistä ei välittänyt, mutta sitten me molemmat satuimme tuomaan kärryihin paketin sulatejuustoa yhtaikaa. Minä otin kunnon spurtin saadakseni omani kärryyn ennen Väinämöä ja hän teki saman (minä voitin). Äiti käytti häpeilemättä hyödykseen meidän kilpailuhenkisyyttämme ja sirkutti, että meidän pitäisi hakea seuraavaksi makaronia. Me ryntäsimme etsimään sitä, ja olen melko varma, että sysäsimme vahingossa kumoon yhden niistä pörröpäämummoista. Väinämö heitti makaronipussinsa kärryihin kaukaa ja osui puhtaalla tuurilla, joten minä päätin voittaa seuraavan kierroksen. Kun äiti sanoi, että me tarvitsisimme vessapaperia, lähdin juoksemaan ja sain hyvän etumatkan. Nappasin jättisäkin äidin suosimaa merkkiä, ja juosta tömistin säkki sylissäni pitkin käytävää.
SITTEN TÖRMÄSIN KASPERIIN. Enkä vain Kasperiin vaan Kasperiin ja koko hänen hemputin perheeseensä, isovanhemmat mukaan luettuna. Kasper katsoi minua kulmakarva koholla ja minä kiitin tähtiä ja äiti maata siitä, että ympärilläni oli niin kova miesten ajatuspulina, etten erottanut hänen ajatuksiaan.
Minun oli pakko pelastaa tilanne jotenkin, koska muuten Kasper olisi saattanut luulla, että minä ulostan epänormaalin suuria määriä. Moikkasin häntä nopeasti ja selitin, että olin mukana hyväntekeväisyysjärjestössä ja autoin juuri vanhusta, jolle oli kehittynyt äkillinen ja musertava ripulitauti. Katri tyrskähti, ja minä raahasin sen tyhmän säkin pois niin nopeasti kuin taisin. Jätin sen seuraavalle käytävälle ja juoksin ulos kaupasta.
Epäonneni ei kuitenkaan loppunut siihen. Palasin sisään ja jäin hengaamaan ostoskärryjen luokse, jotta en törmäisi uudestaan Kasperiin. Silloin kovaäänisistä kaikui kuulutus.
Huomio Valpuri Vaahtera! Äitisi odottaa sinua infotiskillä ja on hyvin huolissaan sinusta. Valpuri Vaahtera, menethän heti infotiskille! Kysy neuvoa lähimmältä aikuiselta, jos et tiedä missä infotiski on.
Infotiski oli lähellä, ja näin äidin siellä punaisena ja hengästyneenä. Olin raivoissani hänelle, mutta sen sijaan hän alkoikin luennoida minulle.
“Kuinka sinä saatoit olla noin vastuuton!” hän sihisi. “Älä koskaan enää katoa tuolla tavalla! Minun piti jättää Väinämö hoitamaan loput ostokset!”
Hän sanoi sen aivan kuin kyseessä olisi ollut joku suurikin katastrofi.
“Oma vikasi!” tiuskaisin. “Mitäs laitoit minut kantamaan noloja juttuja julkisesti! Sitä paitsi, sinä olet juuri häpäissyt minut tosi tärkeiden tyyppien edessä!”
Äiti väläytti hymyn infotiskin takana olevalle naiselle ja kuiskasi suupielestään, että me emme pesisi likapyykkiämme muiden kuullen ja minun olisi paras tukkia suuni. Sitten hän meni etsimään Väinämöä.
16:24 Äiti on edelleen vihainen minulle, ja minä olen edelleen vihainen hänelle. Isä yrittää toimia rauhanvälittäjänä, mutta Väinämö nauttii draamasta suuresti. Hän ajattelee nyhtävänsä rahaa äidiltä tämän riidan varjolla ja jopa saavansa äidin suostumaan siihen, että värjää hiuksensa violetiksi. Minä olen enimmäkseen pysynyt huoneessani ja murjottanut. Hildakaan ei vastaa puhelimeen.
17:11 Äiti tuli kertomaan minulle, että hän ja isä ovat päättäneet tilata pitsaa päivälliseksi. Kysyin miksi, koska Väinämö ei syö pitsaa. Äiti sanoi ajatelleensa asioita ja ymmärtävänsä nyt, että vessapaperisäkin kanssa nähdyksi tuleminen ja sellaisen lapsellisen kuulutuksen kohteeksi joutuminen nolaisivat varmasti teinitytön kuin teinitytön. Hän oli kuulemma hermostunut, koska oli ajatellut, että minut oli kidnapattu. Lopuksi me teimme sovinnon, mutta olen silti edelleen kiukkuinen. Pitsa tosin kyllä auttanee hiukan.
19:33 O-ou. Äiti sai selville, että kuulen edelleen miesten ajatukset. Se paljastui, kun menin keittiöön odottamaan pitsaa. Väinämö ragesi lapsuusiän ylipainosta ja siitä, miten hänen ravintotarpeitaan ei otettu huomioon tässä talossa. Isä yritti rauhoitella häntä, mutta hän ei hiljennyt. Hän huusi, että kyseessä oli selvästi minun katala suunnitelmani tuhota hänen tulevaisuutensa. Minähän en sellaista roskaa kuunnellut, joten rupesin itsekin kiljumaan. Äiti tuli erottamaan meidät. Kävin niin kuumana, että kerroin hänelle Väinämön suunnitelmista kiskoa häneltä rahaa meidän riitamme varjolla. Väinämö kalpeni ja kysyi mistä minä tiesin (en ole kertonut hänelle, että kuulemani äänet ovat itse asiassa miesten ajatuksia). Äiti työnsi minut ulos huoneesta ja vaati saada kuulla totuuden. Nyt hän suunnittelee taas retkeä Taikatakomoon. Tasan suostun. En mene lähellekään sitä paikkaa ennen kuin olen kuullut Kasperin hurmaavat ajatukset.
Sunnuntai, 28. syyskuuta
12:45 Väinämö ja minä riitelemme edelleen.
15:02 Hilda ja minä kävimme mäkkärissä. Meillä oli vähän tylsää, joten Hilda ryhtyi osoittelemaan minulle miehiä, joiden ajatuksia kuunnella. Siellä oli tosi sekopäisiä tyyppejä, kuten eräs moitteettomaan pukuun pukeutunut mies, joka suunnitteli uutta uraa kananmunajonglöörinä. Siellä oli myös vanhempi mies, joka ajatteli, että hänen pitäisi päästä eroon Velmasta. Hilda luuli, että tyyppi oli aikeissa murhata jonkun, ja hän halusi soittaa poliisille. Onneksi minä hillitsin häntä, koska pian kävi ilmi, että Velma oli kilpahevonen, jonka mies omisti puoliksi jonkun toisen tyypin kanssa.
18:32 Kannikka sanoi, että koska me herkuttelimme pitsalla, hänenkin tulisi saada herkutella. Hän istahti keittiön pöydälle ja ilmoitti odottavansa voilla leivottua kakkua. Siinähän odottaa.
Maanantai, 29. syyskuuta
7:24 Väinämö on vakuuttunut, että olen nuuskinut hänen huoneessaan pahantahtoiset aikeet mielessäni, joten hän haluaa oveensa lukon. Äiti harkitsee ihan vakavissaan lukon ostamista; hänen mukaansa Väinämö on syvästi järkyttynyt.
8:03 Kannikka on istunut pöydällä koko yön. Äiti heltyi ja lupasi tuoda hänelle kaupasta kakun.
15:55 Iik! Kasper oli koulussa, ja onnistuin kuuntelemaan hänen ajatuksiaan, kun hän tsekkasi kuvaansa käytävän peilistä. Hänen ajatuksensa olivat NIIN syvällisiä ja mahtavia! Hän ajatteli miten hyvännäköinen hän oli ja miten hänellä tulisi olla tyttöystävä. Sitten hän nykäisi vasenta kulmakarvaansa ja harkitsi kysyvänsä Katrilta tämän kosmetologin numeroa. Lopulta hänen ajatuksensa lipuivat futikseen ja siihen, miten hänen joukkueensa varmasti voittaisi nyt, kun hän oli parantunut.
Olen kuin puulla päähän lyöty. Hän ajatteli niin paljon ja niin tärkeitä asioita. Useimmat pojat ajattelevat navanalusasioita, mutta hän ajatteli älykkäitä juttuja kuten harrastustaan ja ulkonäkönsä kohentamista. Hilda oli tietysti vessassa, mutta heti kun hän tuli takaisin, kerroin hänelle kaiken, ja hän oli tosi otettu. Oli puhdasta huonoa tuuria, että Nooa kulki ohitsemme juuri silloin. En tajua miksi hän aina pysähtyy juttelemaan meille. Emmehän me ole kavereita tai edes samalla luokalla (hän on C:llä niin kuin Kasperkin). Nyt hän halusi tietää kuinka minä voin. Hän näytti valmiilta kuuntelemaan koko elämäntarinani, joten sanoin voivani hyvin ja kiskoin säteilevän Hildan mukaani.
19:31 Olen edelleen haltioissani ihmeestä nimeltä Kasper Kaikkonen. En edes välitä Väinämöstä enää. Kasper on valmis hankkimaan tyttöystävän, ja minä olen valmis olemaan hänelle sellainen.
Tiistai, 30. syyskuuta
16:13 Kuuntelin jälleen Kasperin ajatuksia ruokalassa. Se oli kyllä hiukan haastavaa, sillä siellä oli valtavasti ajatusmelua, mutta sain kuultua muutamia herkkupaloja. Hän ajatteli jälleen futista ja sitä miten hyvä hän on siinä (hänen itsetuntonsa on esimerkillinen). Sitten hän ajatteli joitain bileitä (pakko saada selville mistä bileistä on kyse) ja toivoi saavansa siellä äksöniä. Mieleni teki hihkaista, että neiti Vaahtera täällä valmiina äksöniin, söör, mutta onneksi sain pidettyä suuni kiinni. Reksi nimittäin kurmotti vesipisteen vieressä vahtimassa, ettei kukaan ota enempää kuin kolme nakkia.
Hei, meilläkin on sanottavaa!
Kirjailija Salla Simukka on nostanut ansiokkaasti esiin ongelman, jonka lastenkirjailijat kohtaavat esimerkiksi kirjamessuilla: heidät pyydetään mukaan lukemaan teoksiaan lapsille, mutta heitä ei pyydetä haastateltaviksi, kertomaan ajatuksistaan ja työstään. Heidät kutistetaan lähinnä lasten hauskuttajiksi.
Viihteellisten kirjojen kirjoittajana olen kohdannut samantyylisen ongelman: viihteellisiä kirjoja arvioitaessa tai niistä puhuttaessa keskitytään usein vain siihen, että “tämä on tällainen kiva hömppäkirja, hauskasti kirjoitettu, nauroin.” Jotta asiasta ei tulisi väärinkäsityksiä, sanon heti tämän: se, että ihmiset kirjoittavat kirjoistani on minusta mahtavaa ja otan ilolla jokaisen sanan vastaan. Kiitos kaikille, jotka olette kirjojani arvioineet! Haluan kuitenkin nyt pikkuisen haastaa sitä, miten viihteellisistä kirjoista kirjoitetaan ja kyseenalaistaa niihin lätkäistävää hömppäleimaa, joka piilottaa alleen kaiken muun.
Realistisia kirjoja arvioitaessa ja niistä puhuttaessa esille nostetaan käytännössä aina tarinan teema. Teema ja sen ulottuvuudet ovat keskustelun keskiössä. Tarina ja sen hahmot tuodaan keskusteluun usein vain teeman käsittelyn kautta. Temaattisuus hallitseekin Suomessa vahvasti kirjallista keskustelua. Kun kyseessä on viihteellinen kirja, tämä nousee kuitenkin ongelmaksi, sillä viihteellinen kirja luetaan usein pinkit hattaralasit päässä. Viihteellisten kirjojen keskiössä ei nimittäin yleensä olekaan tietty teema vaan tarina ja henkilöhahmot. Kun on totuttu keskustelemaan kirjallisuudesta temaattisesti, viihdekirjan suhteen tuleekin töks. Mitä tästä nyt sanoo muuta kuin “ihan viihdyttävä”? No, paljonkin. Esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja on täydellisen tyylipuhdasta chick-litiä, erinomainen viihdekirjasarja. Se kuitenkin nosti esiin ongelman, josta monet naiset kärsivät: shoppailuriippuvuus ja siitä seuraavat taloudelliset ongelmat. Aiheesta voi keskustella paljon, syvällisesti ja monipuolisesti. Jennifer Weiner taas kirjoitti kirjassaan Good in Bed ylipainoisesta naisesta ja hänen kokemuksistaan. Tästäkin saisi takuuvarmasti aikaan hedelmällistä keskustelua.
Kun Ofelia-kirjani (Sammakkoprinsessa ja Operaatio Huulituli) julkaistiin, uskoin, että arvioijat ja haastattelijat nostaisivat esiin sen, että päähenkilö Ofelia on ylipainoinen. Ylipainoisia päähenkilöitä nimittäin on hyvin vähän, ainakaan suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa, mutta lukijat ovat kaikenkokoisia. Hyvin harva kuitenkaan nosti aiheen esille. Sen sijaan kohderyhmään kuuluvilta nuorilta lukijoilta tullut palaute Ofelian painosta oli sataprosenttisen innostunutta: nuoret kertoivat miten kivalta tuntui, kun vihdoinkin löytyi päähenkilö, joka oli samanlainen kuin he itse ja joka tuskaili samojen asioiden kanssa.
Toinen esimerkki: Ofelia-kirjojen fantasiamaailma on matrilineaarinen: vallassa on aina kuningatar ja kruunu siirtyy äidiltä tyttärelle. Tämä ei tietenkään ole fantasiagenressä ainutlaatuista, mutta naisvalta on asia, joka ei ole edelleenkään missään nimessä itsestäänselvyys yhteiskunnassamme. Tähänkään asiaan on harva kiinnittänyt huomiota. Heinäkuun lopulla ilmestyvä chick-litiä ja fantasiaa yhdistelevä nuortenromaanini Valpuri Vaahteran Maaginen Korva käsittelee mm. transsukupuolisuutta.
Mainitsen nämä asiat siksi, että ne valottavat keskeistä pointtiani: jos viihdekirjan lukee hattaralasit silmillä, missaa aika paljon. Aivan kuten Simukan esiintuomilla lastenkirjailijoilla, viihdekirjailijoillakin on sanottavaa ja viihdekirjoissakin on keskusteltavaa. Silti meidät saatetaan esimerkiksi jättää kutsumatta keskustelutilaisuuksiin tai messuille, oletettavasti koska kirjamme ovat, no, sellaista kivaa hömppää ja mitä siitä nyt muka keksii. Haastan tämän käsityksen: teemat eivät välttämättä loiki esiin kirjoistamme yhtä näkyvästi kuin vaikkapa realistisista romaaneista, mutta meillä on varmasti sanottavaa, joka kiinnostaa lukijoita ja väitän, että suurimmassa osassa viihdekirjoja on keskusteltavaa. Sen löytäminen saattaa edellyttää erilaista lukutapaa ja hattaralasien laittamista hyllylle, mutta kyllä se siellä on. Ja jos epätoivo iskee, aina voi löytää jutunjuurta vaikkapa kirjoitusprosessista, henkilöhahmoista ja juonesta – aiheista, jotka kiinnostavat lukijoita ja kirjoittajia kaikkialla.
Haastattelu Nuorten Nurkassa
Olen haastateltavana tuoreessa Epilepsialehden Nuorten Nurkassa (03/2017). Tämä olikin kiva haastattelu! Kuvaa klikkaamalla voit lukea koko haastattelun.
Sananen viihteellisestä kirjallisuudesta
Tämä blogikirjoitus on muhinut jo kauan. Monta kertaa olen istunut alas, avannut blogin, verrytellyt sormiani ja melkein ryhtynyt kirjoittamaan. Sitten olen jänistänyt. Enää en jänistä. Aihe on sydäntäni erityisen lähellä – ovathan kaikki tähän asti julkaistut nuortenkirjani “häpeilemättömän viihteellisiä”, niin kuin kustannustoimittajani asian muotoilee.
Kirjailija Rosa Liksom ilmoitti SVT:n haastettelussa, ettei kirjojen tehtävä ole viihdyttää eikä kilpailla ruutuajan kanssa.
Me kirjailijat alemme [sic] helposti kilpailemaan ruutuajasta. Yritämme saada kirjoista viihdyttäviä, jolloin niistä tulee vähän laskelmoivia. Se on iso miinus, koska minun mielestäni kirjallisuuden tehtävä ei ole kilpailla ruudun kanssa, eikä ihmisten viihdyttämisestä. Kirjallisuuden tehtävä on käsitellä peruskysymyksiä ihmisenä olemisessa ja antaa mahdollisuus uusiin oivalluksiin, ja hitaaseen omaksumiseen.
Ymmärrän, että Liksom ei tässä varsinaisesti suomi viihdekirjallisuutta vaan kirjailijoiden (ilmeisesti) harrastamaa lukijoiden tietoista kosiskelua kirjallisuuden laadun kustannuksella – miten tuo laatu sitten määritelläänkin. Minusta kirjallisuutta ei kuitenkaan voi rajata näin kapeasti. Muutama kirjallisuuden tehtävistä näkyy ylläolevassa lainauksessa, mutta siinä eivät ole läheskään kaikki. Yksi kirjallisuuden tehtävistä on lukijan viihdyttäminen, ja tämä tehtävä on aina ollut olemassa. Viihteeksi Shakespearekin monet näytelmänsä kirjoitti.
Muutama vuosi sitten eksyin kirjallisuusblogiin, jossa keskusteltiin eräästä suositusta viihdekirjasta. Kommenteissa hämmästeltiin sitä, että tällainen kirja ylipäätään oli valittu kirjallisuuspiirissä luettavaksi kirjaksi. Mieleeni on jäänyt erityisesti yksi kommentti, jonka kirjoittaja oli sitä mieltä, ettei viihdettä tarvita kirjallisuudessa ollenkaan, sillä viihteen tarpeen saa kyllä tyydytettyä telkkaria tai elokuvia katsomalla.
Viihdekirjallisuuden halveksiminen on merkillinen ilmiö. Mistä se kumpuaa? Miksi joillain ihmisillä (enkä nyt enää puhu Liksomista, vaan yleisellä tasolla) on tarve asettua tuomarin asemaan ja ryhtyä jakamaan kirjallisuutta hyvään ja huonoon, ansaitsevaan ja roskaan, olemassaololtaan oikeutettuun ja sellaiseen, jota ei tarvita? Olen miettinyt tätä paljon. Kenties takana on jonkinlainen minäkuvan kiillottaminen ja pönkittäminen, tarve näyttäytyä älykkönä, joka seisoo suurten, oppimattomien massojen yläpuolella (juuri niiden, jotka lukevat viihdekirjallisuutta silmät kiiluen).
Tämä onkin viihteen halveksimisen suurin ongelma: se nostaa raja-aitoja sinne, missä niitä ei missään nimessä saisi olla. Paljon on puhuttu nuorten lukemisesta ja sen vähenemisestä. Voin vannoa (käsi viihdekirjalla), että varmin tie saada lisää lukemattomia nuoria on lätkäistä lukemista inhoavan nuoren käteen vaikeaselkoinen/kerronnaltaan kokeellinen/haastava opus. Nuori avaa sen, lukee hetken ja viskaa pois. “V—u, tylsää!” nuori sanoo ja kaivaa kännykän esille. Jos nuoren käteen sen sijaan isketään kerronnaltaan selkeä, tarinavetoinen romaani, joka liippaa hänen elämäänsä läheltä jollain lailla, hän saattaa jopa lukea siitä pari sivua.
Ehkä liioittelen nyt vähän, mutta opettajana tiedän mistä puhun. Kuulen viikottain huolestuttavia juttuja: “Lukeminen on tylsää” … “En kai mä nyt mitään v—n kirjoja lue” … “En mä oo ikinä käyny kirjastossa muuta kuin luokan mukana” … “Hei ope, mitä toi sana ‘purppura/päivitellä/istuttaa’ tarkoittaa?” (Kaikki näistä olen kuullut ihan oikeasti – ‘päivitellä’-sanaa pohdimme kokonaisen ryhmän kanssa.)
Lukevista nuorista en ole huolissani: heidän lukutaitonsa on yleensä hyvä ja jos ei ole, se paranee koko ajan, koska he lukevat. Heille riittää erinomaista ja laadukasta suomalaista nuortenkirjallisuutta monista eri aiheista ja monista erilaisista näkökulmista kirjoitettuna. Sen sijaan kasvavasta ei-lukevien nuorten joukosta olen huolissani, ja heihin viihdekirjallisuuden demonisoiminen iskee pahimmin, koska heidän joukossaan ovat juuri ne nuoret, joiden mielestä lukeminen on tylsää ja/tai joiden mielestä se on syystä tai toisesta vaikeaa. On epärealistista käskeä näitä nuoria lukemaan vaikeaselkoisia kirjoja, jotka eivät kosketa heidän elämäänsä mitenkään. He tarvitsevat nimenomaan kirjoja, joihin on helppo päästä mukaan jo ensimmäiseltä sivulta ja jotka ovat rakenteeltaan ja kieleltään selkeitä. Viihteelliset kirjat ovat usein juuri tällaisia (toki viihteellistä kirjallisuuttakin on monenlaista), koska ne ovat tarinakeskeisiä – samankaltaisia kuin tuo paheksuttu ruutuviihde.
Jos me aikuiset lyttäämme viihdekirjallisuuden roskana ja arvottomana “riippukeinuhömppänä”, siirrämme eteenpäin ajattelutavan, joka synnyttää lukemiseen liittyvää häpeää. Minulla on siitä omakohtainen kokemus. Olen aina rakastanut viihdekirjallisuutta, mutta vahvimpiin muistoihini nuoruuden lukemisesta liittyy juurikin häpeä – häpeä siitä, että älykkäiden ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsena lainasin kirjastosta “hömppää”, enkä osannut nauttia niistä vaikeista kirjoista, joita vanhempani lukivat. Aikuisena olen oivaltanut, että asia on okei: ei viihteen lukemisessa ole mitään pahaa tai hävettävää. Viihde tuottaa hyvää mieltä, naurua ja iloa – asioita, jotka minusta ovat tärkeitä tässä synkkien uutisten maailmassa.
Me elämme moniarvoisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa erilaisia kulttuureja, elämäntapoja ja ihmisiä kunnioitetaan tasavertaisina – meidän pitäisi myös elää monikirjallisessa yhteiskunnassa, jossa erilaisia kirjallisuuden lajeja -ja niiden lukijoita- kunnioitetaan tasavertaisina.