2 A:n kamut kykykilpailussa on ilmestynyt!

2ankamut_kansi

2 A:n kamut kykykilpailussa on ilmestynyt! Kirjan ihanan karkkimaisen kuvituksen on tehnyt Emmi Jormalainen.

Opettajalla on uutisia: koulussa järjestetään kykykilpailut. Ja Aino on aina halunnut laulajaksi! Rosana taas osaa tanssia, joten bestisten numero on pian valmis. Mutta Saarakin haluaa esiintyä Rosanan kanssa. Caara kirjoittaa nimensä ceellä kuin julkkikset ja aikoo värjätä tukan turkoosiksi esitykseen. Saaran mielestä Ainon biisivalinnat ovat lapsellisia. Keksitäänkö ratkaisu ennen kuin syntyy riita?

Kun lavalle nousevat 2 A:n kamut, on esitys yllätyksiä täynnä.

Kirja kuuluu WSOY:n uuteen Lukupalat-sarjaan, joka on tarkoitettu lukemaan opetteleville tai juuri lukemaan oppineille lapsille. Toivotan kaikille pienille (ja isommillekin) lukijoille mukavia hetkiä kamujen parissa!

Tulossa: Lukupalat!

WSOY lanseeraa heinäkuussa uuden juuri lukemaan oppineille tai lukemaan opetteleville lapsille tarkoitetun Lukupalat-kirjasarjan.

lukupalat
Sarjan ideana on tarjota laadukkaita ja helppolukuisia kotimaisia lastenkirjoja. Kirjat ovat kuvitettuja ja ne on jaettu neljään kategoriaan: Mukavan makeaa, Huvittavan hyvää, Jäätävän jännää ja Menevään makuun. Jokaisella kategorialla on oma karkkityylinen logonsa. Kirjoja voi siis valita oman makunsa mukaan, kuin karkkeja.

lukupalat2
Ensimmäiset heinäkuussa ilmestyvät Lukupalat-sarjan kirjat ovat: Paula Norosen ja Kati Närhen Yökoulu ja kadonnut opettaja, Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita ja Henna Helmin ja Reetta Niemensivun Bella saa pentuja (tästä kirjasta olen nähnyt vedokset – näyttää aivan ihanalta!).

Oma uutiseni on se, että olen yksi sarjan kirjoittajista! Tarinani ilmestyy Mukavan makeaa -kategoriassa ensi vuoden alkupuolella. Kuvittajana on Puluboistakin tuttu Emmi Jormalainen, ja luvassa on tyttöjen juttuja ja ystävyyttä. :-)

Aurinkoista alkukesää kaikille!

PS. Luetaanko tämä? -blogissa on myös juttua sarjasta.

Kokemuksia Wattpadista

Olen vihdoinkin tutustunut Wattpadiin. Kyseessähän on ikään kuin kirjoittamisen YouTube, jossa kuka vain voi esitellä kirjallisia tuotoksiaan, ja vieläpä monilla eri kielillä. Kategorioita on useita aina fantasiasta historiallisiin romaaneihin, mutta Wattpadin käyttäjäkunta on keskimäärin melko nuorta, joten tietyt kategoriat ovat muita suosituimpia (teinifiktio, paranormaali ja fantasia muutaman mainitakseni). Sivustolta löytyy myös runsaasti fanfictionia, selvästi eniten One Directionista.

Tekstien taso vaihtelee melkoisesti; löytyy erinomaisia, oikoluettuja tekstejä ja tekstejä, joista saattavat puuttua isot kirjaimet kokonaan samoin kuin lainausmerkit dialogista. Eräästä keskustelusta bongasinkin kirjoittajan, joka oli turhautunut siihen, että joillain huonosti kirjoitetuilla fanfictioneilla on miljoonia lukukertoja, kun taas hyvin kirjotetulla originaalilla tarinalla saattaa olla vain muutamia kymmeniä lukukertoja. Sinällään ymmärrän kyseistä kirjoittajaa, ja olen samantyylisestä aiheesta itsekin aikoinani vaahdonnut jossain netin nurkassa, mutta nyt pidän positiivisena sitä, että on ylipäätään olemassa sivusto, jossa kirjoittaminen ja lukeminen mielletään hauskaksi ja jossa niitä harrastetaan innolla (tietysti jos haaveena on julkaisu perinteisessä kustantamossa, pitää oikeakielisyyteen ja tarinan rakenteeseen kiinnittää huomiota).

Tein myös muutamia mielenkiintoisia havaintoja löytämistäni suomenkielisistä teksteistä. Näin kirjailijana mietin niitä ihan ammatillisessakin mielessä, ja minut yllätti ehkä eniten se, että pahat pojat ovat in. Jossain vaiheessa teinifiktiokategoriaa selaillessani edessäni oli kokonainen rivi tarinoita, joiden kaikkien nimessä oli “bad boy”. Lukemani perusteella huomasin kuitenkin, että kyseessä on ennemminkin “kapinallinen poika”, joka rikkoo sääntöjä eikä istu yhteiskunnan valmiisiin muotteihin. Sopii siis teini-ikään kuin nappi paitaan.
Mielenkiintoinen havainto oli myös englantilaisten (tai oikeastaan amerikkalaisten) nimien käyttäminen teksteissä ja useiden tekstien sijoittuminen Yhdysvaltoihin. Ei liene epäselvää mistä monet suomalaisteinit hakevat idolinsa. :-)

Laitoin Wattpadiin ihan kokeilumielessä muutamia lukuja yhdestä englanninkielisestä kässäristäni, ja olen sitä päivittänyt nyt säännöllisesti. Tarkoituksena on postata sinne koko kässäri. Viikon aikana tarinan alkuluvut ovat keränneet reilut 50 lukukertaa ja muutaman tähden. Katsotaan miten homma tästä etenee. Koska kyse on kuitenkin melko poliittisesta tarinasta, jossa ei vain huokailla pahojen poikien perään, en usko miljooniin lukukertoihin. ;-) Mutta mieluummin pidän tämän tekstin halukkaiden luettavana kuin annan sen hautua yksin tietokoneeni kovalevyllä. Siihen Wattpad on oiva vaihtoehto.

Miten minusta tuli kirjailija

Heti alkuun haluan sanoa, että en yleensä käytä itsestäni sanaa ‘kirjailija’ – vielä. Useinhan sanotaan, että kirjailijaksi voi itseään kutsua vasta, kun on julkaissut kaksi teosta. Koska toinen kirjani ilmestyy vuonna 2016, kutsun toistaiseksi itseäni ‘kirjoittajaksi’. Tämän postauksen yhteydessä käytän sanaa ‘kirjailija’ selvyyden vuoksi (“Miten minusta tuli kirjoittaja” ei nimittäin tarkoittaisi ihan samaa;-).

Kustannussopimuksen saaminen on aihe, joka selvästi kiinnostaa ihmisiä. Varsinkin kirjoittamista harrastavat haluavat usein tietää miten saada tuo kaivattu “kyllä” kustantajalta. Olen silloin tällöin nähnyt netissä väitteen, että mikäli et ole julkkis tai mikäli et tunne jotakuta kustannustoimittajaa, et voi saada kustannussopimusta. No, kyllä voit, ja minä olen siitä esimerkki.

Aloin kirjoittaa nuorille noin kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen olin kirjoittanut pari viihderomaania aikuisille. Toisesta käsikirjoituksesta sain eräältä kustantajalta sivun mittaisen palautteen, mutta en keltanokkana tiennyt kuinka arvokas tuo palaute oli, vaan viskasin kirjeen kiukuspäissäni kaapin perukoille. Ymmärsin kuitenkin melko pian, että viihteellinen kirjallisuus ei ollut Suomessa kovin suuressa huudossa. Genreä kirjoitti muutama jo vakiintunut kirjailija, ja uusia en tahtonut löytää kustantajien sivuilta sitten millään. Löysin melankoliaa ja realismia, ja ne eivät olleet minun juttujani. Tästä syystä päätinkin kokeilla englanniksi kirjoittamista. Löysin englanninkielisen kirjoittajafoorumin, jossa oli kaikkia mahdollisia genrejä kirjoittavia ihmisiä, eikä viihteen kirjoittamista tuntunut häpeävän kukaan. Itse asiassa, yksi moderaattoreista kirjoitti Harlekiinille ja oli asiasta avoin ja ylpeä. Tunsin oloni kotoisaksi ja jäin.

Kirjoitin ja editoin ensimmäistä lastenkirjaani kaksi vuotta. Samaan aikaan luin kaikki mahdolliset artikkelit lapsille ja nuorille kirjoittamisesta, kaikkien löytämieni kustannustoimittajien ja kirjallisuusagenttien blogit ja muut sivustot. Seurasin millaista kirjallisuutta julkaistaan ja mistä on ylitarjontaa. Niinpä tajusin pari vuotta lastenkirjaani tahkottuani, että kyseinen teos ei koskaan tule saamaan siipiä, sillä se on perinteinen ensimmäinen kirja: liian kliseinen, liian epäselvä juoneltaan, liian tavallinen. Kirvelevin silmin laitoin kirjan sivuun ja aloitin toisen, nuorille tarkoitetun fantasian. Pidän tuosta romaanista edelleen kovasti, mutta sekin on liian tavallinen – se ei eroa massasta, ja siksi sitä olisi vaikea saada läpi mistään. Tämä romaani oli perinteisempää fantasiaa ja osin synkkä, joten sen jälkeen halusin kirjoittaa jotain tosi hauskaa ja kevyttä. Syntyi ensimmäinen versio Sammakkoprinsessasta. Täysin erilainen kuin mikä se nyt on, mutta Ofelia (silloin nimeltään Hilda) oli syntynyt. Tällä kertaa sain agenteilta positiivista palautetta ja korjausehdotuksia ja uskoin olevani oikealla tiellä.

Sitä haluamaani “kyllä”-vastausta ei kuitenkaan tullut, ja koska olen kärsimätön luonne, jätin varhaisen Sammakkoprinsessankin kovalevylle muhimaan ja siirryin seuraavaan käsikirjoitukseen. Tätä teinkin vielä joitain vuosia: kirjoitin kässärin, turhauduin kuin sain “ei kiitos”-vastauksia, ja aloitin uuden. En edes tiedä montako valmista käsikirjoitusta minulla on. Jossain vaiheessa taloudellinen taantuma alkoi näkyä selvästi: agenttien vastauksen kestivät ikuisuuden, ja monet lakkasivat vastaamasta kokonaan. Noihin aikoin palasin myös yliopistoon tekemään kasvatustieteen opintoja, ja saatuani ne tehtyä ryhdyin opettajaksi. Se oli sen verran rankkaa hommaa, että kirjoittaminen vieraalla kielellä ei tullut kyseeseen, sillä olin töiden jälkeen liian väsynyt. Sormeni kuitenkin syyhysivät kirjoittaa, joten mieleeni juolahti ajatus, että kääntäisin jonkun tarinoistani suomeksi.

Olin seurannut kustannusalaa ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta (englannin kielellä) jo vuosia, ja olin omaksunut tietynlaisen päämäärätietoisen ajattelun. Kirjoittaminen on minulle ehdottoman luonnollista ja jopa pakollista, mutta enää pelkkä itselle kirjoittaminen ei riittänyt: halusin lukijoita, yleisön, jolle kirjoittaa. Kirjan kääntäminen on iso urakka, enkä halunnut kääntää sellaista kirjaa, jonka tyylisiä Suomessa olisi jo tarjolla. Tutkin kustantajien sivuja ja tulin siihen lopputulokseen, että realismi ja perinteinen Tolkien-tyylinen fantasia olivat vahvoilla. Huumoria oli vähemmän (Tuija Lehtistä lukuun ottamatta), samoin kuin arkeen sijoittuvaa fantasiaa ja chick-litiä. Niinpä päätin kääntää Sammakkoprinsessan, sillä sen tyylisiä tarinoita ei suomeksi kirjoitettuna ollut liiemmin tarjolla.

Käänsin siis Sammakkoprinsessan ja lähetin sen muutamalle kustantamolle. Noin kuukauden kuluttua sain vastauksen WSOY:lta. Kustannustoimittaja piti tarinasta ja tyylistäni, mutta hänestä tarina vaati tiettyjä muutoksia: iso osa tarinasta sijoittui keijumaailmaan, ja hän ehdotti, että tarina voisi sijoittua vahvemmin ihmisten maailmaan, jotta nuoret saisivat paremman samaistumispinnan. Hän lupasi lukea tarinan uudestaan, jos päättäisin tehdä muutokset. Hänen ehdotuksensa oli samansuuntainen kuin mitä olin jenkkiagenteilta saanut, ja tajusin sen meriitit, joten ryhdyin toimeen. Kirjoitin tarinasta isoja osia uudelleen, ja seuraavana keväänä lähetin valmiin tarinan kustannustoimittajalle. En kuullut mitään sinä keväänä enkä kesänä. Intoni alkoi hälvetä. En edelleenkään kuullut mitään koko syksynä, ja tässä vaiheessa putosin kirjoittajan urani syvimmälle pohjalle. Olin kirjoittanut niin paljon, opiskellut kirjoittamista niin paljon, pitänyt itseni ajan tasalla alasta, yrittänyt niin kovasti saada kustannussopimuksen, ja olin ollut niin lähellä. En ymmärtänyt miksen kuullut kustannustoimittajasta mitään, sillä hän oli vaikuttanut todella mukavalta. Päättelin, että Suomessakin homma menee niin, että jos tarina ei kiinnosta, ei tule vastaustakaan. En saanut kirjoitettua enää mitään ja päätin, että lopetan kirjoittamisen. En yksinkertaisesti jaksanut enää sitä karusellia. Kuitenkin päähäni pulpahteli tarinaideoita ja laitoin niitä ylöskin. Osaa yritin kirjoittaa, mutta kyynisyys nosti päätään: turhaan kirjoitat, ei tämäkään kuitenkaan mene läpi. Vuoden ajan kieriskelin tässä tuskassa: halusin kirjoittaa, mutta en kyennyt.

Sitten, vuoden kuluttua eräänä alkusyksyn päivänä tarkistin opettajainhuoneessa välitunnilla puhelimesta sähköpostini. Olin saanut viestin, jonka lähettäjän nimen tunnistin: kyseessä oli sama kustannustoimittaja, joka oli antanut minulle ne muutosehdotukset. Hän pahoitteli kovasti, että sähköpostini oli joutunut hukkaan uuteen järjestelmään siirryttäessä, ja hän oli sen nyt sattumalta löytänyt. Hän lupasi lukea tarinan nopeasti, koska olin joutunut odottamaan niin kauan. Niin minä pidättelin hengitystäni viikon. Sitten sain uuden viestin: kustannustoimittaja oli lukenut tarinan ja piti siitä kovasti – hän halusi sen kustannusohjelmaan, mutta hän ei voinut päättää asiaa yksin, vaan kustannuspäälliköltäkin piti saada myöntävä vastaus. Seurasi taas odottelua. Kustannustoimittajan innostus oli kuitenkin aivan mahtavaa vuosien yrittämisen jälkeen. Lopulta eräänä alkutalven iltapäivänä puhelimeni soi. Soittaja oli vieras numero, ja koska olin juuri tullut töistä ja olin syömässä, en vastannut (olin varma, että kyseessä oli puhelinmyyjä). Googlasin kuitenkin numeron, ja sydämeni hyppäsi kurkkuuni kun tajusin, että kustannustoimittajahan se siellä. Soitin äkkiä takaisin ja vihdoinkin, melkein kymmenen vuoden jälkeen, kuulin ne sanat: “Kyllä. Me haluamme kirjasi.” Ruoka jäikin sitten syömättä.

Jos jotain olen tästä matkasta oppinut, se on tämä: kustannussopimuksen saaminen ei ole kiinni pelkästä lahjakkuudesta. Siihen liittyy myös kaupallinen aspekti (onko teos tarpeeksi uniikki, löytyykö sille ostajia), ripaus onnea sekä juuri se oikea kustannustoimittaja, joka innostuu tekstistäsi. Joten jos olet heittämässä kirvestä kaivoon, minun ohjeeni on: yritä vielä kerran. Se seuraava kustannustoimittaja voi hyvinkin rakastua tekstiisi.

Ensimmäinen viikko takana – ja herkkupuoti edessä

Onpa ollut mielenkiintoinen viikko. :-) Esikoiskirjan julkaisua on odottanut kuin koululainen kesälomaa, mutta sitä onkin seurannut yllättävä ilmiö: ne sanat jotka pitkään olivat vain omiani ovatkin yhtäkkiä tuolla maailmalla kaikenlaisten lukijoiden makusteltavina, ja se on yllättävän hurjaa ja jopa pelottavaa. Sammakkoprinsessahan ei ole se perinteisin nuortenkirja, jossa syväluodataan nuoren psyykettä tai käsitellään jotain ongelmaa, vaan se on ihan puhtaasti viihdettä – toivon mukaan sellainen tarina, joka saa hyvälle tuulelle tai johon voi paeta kun arki ahdistaa. Viihde ja pakopaikka arjesta olivat itselleni lapsena ja nuorena tärkeitä kirjallisuuden funktioita, ja niitä haluan tuottaa myös omille lukijoilleni.
Uskon myös vahvasti siihen, että maailmalle lähdettyään kirja ei ole tietyllä tapaa enää kirjailijan vaan lukijoiden. Tarkoitan tällä sitä, että lukijoilla on oikeus fanittaa ketä hahmoa haluavat, toivoa romanssia kenen tahansa hahmojen välille, tulkita kirjan tapahtumia omalla tavallaan ym. ja myös ilmaista nämä mielipiteensä. En siis järkyty jos joku alkaa “shippaamaan” vaikkapa Ofeliaa ja Kukkaa – siitä vain! :-)

Kirjoittamisen ja julkaisun vastapainoksi olen viime viikkoina näperrellyt Kuppikakkukujalle herkkukauppaa. Kuppikakkukujahan on siis nukkekoti, jota olen sisustanut reilun vuoden. Siinä on kaksi huonetta katutasossa, ja herkkupuoti tulee niistä toiseen. Toiseen saattaa muuten hyvinkin ilmaantua kirjakauppa. :-)

Puotiin on tulossa ainakin näitä herkkuja:

ah_kakut
Kakkupalasia, kuppikakkuja ja kakkuja. Nuo kakkuviipaleet ja kuppikakut ovat sormenpään kokoisia ja kakut kolikon kokoisia. Nämä on tehty Fimolla ja akryylimaaleilla, ja osassa on päällyslakka. Kakkujen tekeminen on aika vaativaa, ja aionkin tehdä niitä lisää, koska heitin ainakin kolme epäonnistunutta tekelettä roskiin.

Myös näitä herkkuja tulee puotiin:

ah_karkitKuorrutettuja donitseja sekä erilaisia karkkipurnukoita, joista löytyy mm. vaahtokarkkeja. Samat materiaalit kuin ekan kuvan herkuilla. Muutakin on valmiina, mutta en ole vielä kuvannut niitä. Ehkä seuraavalla kerralla!