Nummisuutarit Kansallisteatterissa

En ole käynyt teatterissa harmillisen pitkään aikaan, mutta eilen korjasin vihdoinkin asian ja kävin katsomassa Janne Reinikaisen ohjaaman Nummisuutarit Kansallisteatterissa.

Täytyy myöntää, etten muista alkuperäisestä tekstistä juuri mitään, sillä olen viimeksi tutustunut siihen kouluaikoina. Menin siis teatteriin tietäen vain, että kyseessä on Eskon epäonninen kosimareissu. Tämä saattoi olla ihan hyväkin asia, sillä kuulin, että alkuperäistekstiä oli karsittu rankalla kädellä. Tämä ei haitannut  minua, ja itse hahmotin esityksen lähinnä voimallisina tuokiokuvina ja häivähdyksinä tarinasta. Nämä tuokiokuvat kuitenkin nivoutuivat sen verran hyvin yhteen, että en tippunut kärryiltä. Ainoa asia mitä en heti ymmärtänyt oli Eskon veljen Iivarin ja hänen enonsa Sakerin osuus tarinassa. Alkuperäistekstin tunteminen olisi tietysti tämän asian selvittänyt.

Joka tapauksessa esitys oli upea. En yleensä pidä modernista taiteesta missään muodossa, mutta tämä moderni teatteri upposi minuun. Aku Hirviniemi oli mahdottoman hyvä Esko, yhtaikaa koominen ja traaginen. Minulla ei ollut hänen suhteensa odotuksia tai pelkoja, sillä en ole nähnyt häntä aikaisemmin missään. Toki tiedän hänen urastaan koomikkona, mutta minulle se lupasi vain hyvää: jos hallitsee niinkin haastavan lajin kuin komiikan, ei voi olla kovin huono.
Maruska Verona lauloi upeasti ja Johannes Holopainen oli napakymppi Kreetan roolissa. Yhtenä “päätähdistä” mielestäni kuitenkin loisti lavastus. Näyttämölle loihdittiin käsittämättömiä näkyjä heti alun silhuettikohtauksesta alkaen. Todellinen neronleimaus oli metsälavastus, jossa puut hitaasti ja aavemaisesti kohosivat ryypiskelyreissulla olevan Eskon taakse.

Kaiken kaikkiaan hieno esitys. Suosittelen lämpimästi teatterin ystäville teini-ikäisistä ylöspäin.