Hei, meilläkin on sanottavaa!

Kirjailija Salla Simukka on nostanut ansiokkaasti esiin ongelman, jonka lastenkirjailijat kohtaavat esimerkiksi kirjamessuilla: heidät pyydetään mukaan lukemaan teoksiaan lapsille, mutta heitä ei pyydetä haastateltaviksi, kertomaan ajatuksistaan ja työstään. Heidät kutistetaan lähinnä lasten hauskuttajiksi.

Viihteellisten kirjojen kirjoittajana olen kohdannut samantyylisen ongelman: viihteellisiä kirjoja arvioitaessa tai niistä puhuttaessa keskitytään usein vain siihen, että “tämä on tällainen kiva hömppäkirja, hauskasti kirjoitettu, nauroin.” Jotta asiasta ei tulisi väärinkäsityksiä, sanon heti tämän: se, että ihmiset kirjoittavat kirjoistani on minusta mahtavaa ja otan ilolla jokaisen sanan vastaan. Kiitos kaikille, jotka olette kirjojani arvioineet! Haluan kuitenkin nyt pikkuisen haastaa sitä, miten viihteellisistä kirjoista kirjoitetaan ja kyseenalaistaa niihin lätkäistävää hömppäleimaa, joka piilottaa alleen kaiken muun.

Realistisia kirjoja arvioitaessa ja niistä puhuttaessa esille nostetaan käytännössä aina tarinan teema. Teema ja sen ulottuvuudet ovat keskustelun keskiössä. Tarina ja sen hahmot tuodaan keskusteluun usein vain teeman käsittelyn kautta. Temaattisuus hallitseekin Suomessa vahvasti kirjallista keskustelua. Kun kyseessä on viihteellinen kirja, tämä nousee kuitenkin ongelmaksi, sillä viihteellinen kirja luetaan usein pinkit hattaralasit päässä. Viihteellisten kirjojen keskiössä ei nimittäin yleensä olekaan tietty teema vaan tarina ja henkilöhahmot. Kun on totuttu keskustelemaan kirjallisuudesta temaattisesti, viihdekirjan suhteen tuleekin töks. Mitä tästä nyt sanoo muuta kuin “ihan viihdyttävä”? No, paljonkin. Esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja on täydellisen tyylipuhdasta chick-litiä, erinomainen viihdekirjasarja. Se kuitenkin nosti esiin ongelman, josta monet naiset kärsivät: shoppailuriippuvuus ja siitä seuraavat taloudelliset ongelmat. Aiheesta voi keskustella paljon, syvällisesti ja monipuolisesti. Jennifer Weiner taas kirjoitti kirjassaan Good in Bed ylipainoisesta naisesta ja hänen kokemuksistaan. Tästäkin saisi takuuvarmasti aikaan hedelmällistä keskustelua.

Kun Ofelia-kirjani (Sammakkoprinsessa ja Operaatio Huulituli) julkaistiin, uskoin, että arvioijat ja haastattelijat nostaisivat esiin sen, että päähenkilö Ofelia on ylipainoinen. Ylipainoisia päähenkilöitä nimittäin on hyvin vähän, ainakaan suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa, mutta lukijat ovat kaikenkokoisia. Hyvin harva kuitenkaan nosti aiheen esille. Sen sijaan kohderyhmään kuuluvilta nuorilta lukijoilta tullut palaute Ofelian painosta oli sataprosenttisen innostunutta: nuoret kertoivat miten kivalta tuntui, kun vihdoinkin löytyi päähenkilö, joka oli samanlainen kuin he itse ja joka tuskaili samojen asioiden kanssa.
Toinen esimerkki: Ofelia-kirjojen fantasiamaailma on matrilineaarinen: vallassa on aina kuningatar ja kruunu siirtyy äidiltä tyttärelle. Tämä ei tietenkään ole fantasiagenressä ainutlaatuista, mutta naisvalta on asia, joka ei ole edelleenkään missään nimessä itsestäänselvyys yhteiskunnassamme. Tähänkään asiaan on harva kiinnittänyt huomiota. Heinäkuun lopulla ilmestyvä chick-litiä ja fantasiaa yhdistelevä nuortenromaanini Valpuri Vaahteran Maaginen Korva käsittelee mm. transsukupuolisuutta.

Mainitsen nämä asiat siksi, että ne valottavat keskeistä pointtiani: jos viihdekirjan lukee hattaralasit silmillä, missaa aika paljon. Aivan kuten Simukan esiintuomilla lastenkirjailijoilla, viihdekirjailijoillakin on sanottavaa ja viihdekirjoissakin on keskusteltavaa. Silti meidät saatetaan esimerkiksi jättää kutsumatta keskustelutilaisuuksiin tai messuille, oletettavasti koska kirjamme ovat, no, sellaista kivaa hömppää ja mitä siitä nyt muka keksii. Haastan tämän käsityksen: teemat eivät välttämättä loiki esiin kirjoistamme yhtä näkyvästi kuin vaikkapa realistisista romaaneista, mutta meillä on varmasti sanottavaa, joka kiinnostaa lukijoita ja väitän, että suurimmassa osassa viihdekirjoja on keskusteltavaa. Sen löytäminen saattaa edellyttää erilaista lukutapaa ja hattaralasien laittamista hyllylle, mutta kyllä se siellä on. Ja jos epätoivo iskee, aina voi löytää jutunjuurta vaikkapa kirjoitusprosessista, henkilöhahmoista ja juonesta – aiheista, jotka kiinnostavat lukijoita ja kirjoittajia kaikkialla.

Wattpad-tarinoistani

Kodin Kuvalehdessä oli hiljattain juttu Wattpadista, jossa olin mukana. Kerroin jutussa omista kokemuksistani ja vinkkasin kolme suomenkielistä tarinaa Wattpadissa. Wattpadhan on siis sivusto, johon voi postata ilmaiseksi tarinoita ja lukea niitä. Olen blogannut Wattpadista jo kerran aikaisemmin, kun olin juuri aloittanut siellä. Nyt kokemusta on kertynyt jo huomattavasti enemmän.

Wattpad on siitä haastava paikka, että uuden kirjoittajan on vaikea saada lukukertoja. Toki niitä voi saada olemalla aktiivinen esim. Wattpadin keskustelupalstoilla ja jättämällä kommentteja muiden tarinoihin (kommentteja heidän tarinoistaan, ei mainostusta omasta tarinasta). Itsellänikin lukukertojen määrä oli aluksi pieni ja se kasvoi nihkeästi. Omalla kohdallani merkittävä käänne tapahtui, kun sain ensimmäisen tarinani (The Shadowsong Conspiracy) Wattpadin Featured-listalle. Sinne nostetaan tarinoita, jotka täyttävät tietyt kriteerit. Omat tarinani ovat englanniksi, joten en ole varma voivatko suomenkieliset tekstit nousta Featured-listalle – toivon, että voivat! Featured-listalle pääsy nimittäin alkoi tuoda lukukertoja ja kommentteja nopeaa tahtia. Toki en ole lähelläkään Wattpadin tähtitarinoita, jotka ovat saaneet miljoonia lukukertoja, mutta olen oikein tyytyväinen omien tarinoideni “menestykseen”.

Tässä lyhyesti tarinoistani:


The Shadowsong Conspiracy sopisi varmaankin parhaiten urbaanin fantasian kategoriaan. Päähenkilö on 16-vuotias poika, josta on tarkoituksella tehty epämiellyttävä – koko tarinan idea lähti halustani kokeilla miten epämiellyttävän päähenkilön kirjoittaminen onnistuisi. Tarina sijoittuu maagien sisäoppilaitokseen viktoriaanista aikakautta muistuttavassa fantasiamaailmassa.

Gone Magic tapahtuu löyhästi samassa fantasiamaailmassa kuin The Shadowsong Conspiracy, mutta tällä kertaa päähenkilö on New Yorkissa asuva 17-vuotias ihmistyttö, joka joutuu kidnapatuksi maagien näkymättömään valtakuntaan.

Tarinoita lukiessa kannattaa muistaa, että tarinat ovat vain minun editoimiani – kustannustoimittaja ei ole niitä lukenut, joten tarinoissa saattaa hyvinkin olla epäjohdonmukaisuuksia ja virheitä. :-) Jos käyt näitä lukemassa, kuulen mielelläni palautetta!

Elokuisia kuulumisia

Äh, tuntuu siltä, että aloitan aina postaukseni sanomalla, että aikaa on vierähtänyt ihan liikaa viime postauksesta. Muttakunseontotta. :-D No, Twitteriä ja Instagramia sentään päivitän useammin, joten niitäkin voi käydä kurkkimassa!

Elokuu on perinteisesti aina yhtä hulinaa, kun koulut alkavat. Olen siitä huolimatta kuitenkin onnistunut hoitelemaan näitä kirjallisiakin hommia. Lukupalat-kirjani teksti on loppusuoralla ja (hienon) kansiluonnoksenkin olen jo nähnyt. Seuraavana alkaa kuvitus, enkä malttaisi millään odottaa lopputuloksen näkemistä. Mitään tekstiäni ei ole aikaisemmin kuvitettu, joten tämä on uutta. Uutta ja ihanaa! Juuri lukemaan opetteleville/oppineille naperoille kirjoittaminen tuntui aluksi haasteelliselta, vaikka yhden lasten tarinan olenkin joskus englanniksi väkertänyt. Tekstiä voi olla vain rajallinen määrä, joten saa käyttää toden teolla kekseliäisyyttään, että saa kaikki tunteet ja luonteenpiirteet ja tapahtumat ilmaistua vähäisellä sanamäärällä. Mutta kivaa se on ollut!

Myös seuraavan nuortenkirjani editointi on alkamassa, ja olen saanut jo kustannustoimittajan kommentit siitä. Kirja siis ilmestyy noin vuoden kuluttua, joten olemme ajoissa. Sopii minulle kuin suklaa suuhun!

Olen myös virkistänyt muistiani ja lukaissut vanhoja nuortenkirjasuosikkejani. Enimmäkseen Tuija Lehtistä, sillä tulen olemaan hänen kanssaan samassa paneelissa Kirjamessuilla (iik!). Mielenkiintoista palata näiden vanhojen suosikkien pariin. Silloin tällöin eteen tulee lause, jonka muistan vieläkin ulkoa, ja teksteistä on paljastunut ihan uusiakin näkökulmia. Suosikkini oli aina (ja on edelleen) Vaniljasyndrooma, joka oli minusta superhauska, ja luulen, että jollain tavalla samaistuin Milliin, sillä hän ei ollut perinteinen pienikokoinen sankaritar.

Lopuksi, kesään mahtui myös pari hyvää TV-sarjaa, jotka vinkkaan tässä varsinkin historiallisista sarjoista kiinnostuneille. Ensin löysin The Musketeers-sarjan, joka on ilmeisesti jo tullut Suomessakin (ainakin osin?) telkkarista. Kyseessä on BBC:n vauhdikas uusi tulkinta Dumas’n klassikkokirjoista, ja niin kuin kuvasta näkyy, silmänruokaakin löytyy, erityisesti naisille. ;-D

Picture Shows: Porthos (HOWARD CHARLES), Aramis (SANTIAGO CABRERA), Athos (TOM BURKE) , and D'Artagnan (LUKE PASQUALINO)
Toiseksi ihastuin Poldarkiin, josta olin kuullut paljon netissä, sillä se on noussut hurjaan suosioon. Poldark tulee syksyllä esitykseen Suomessa – suosittelen! Sarja kertoo Ross Poldarkista, joka palaa Yhdysvaltojen vapaussodasta kotiinsa Cornwalliin. Poldarkin isä on kuitenkin kuollut ja jättänyt jälkeensä lähinnä velkoja ja Poldarkin rakastettu on menossa naimisiin hänen serkkunsa kanssa. Poldark joutuu aloittamaan aivan pohjalta. Sarja ei ole liian kepeä eikä liian raskas, vaan tarjoilee kaikkea sopivasti.

799483_poldark_430x573

Kokemuksia Wattpadista

Olen vihdoinkin tutustunut Wattpadiin. Kyseessähän on ikään kuin kirjoittamisen YouTube, jossa kuka vain voi esitellä kirjallisia tuotoksiaan, ja vieläpä monilla eri kielillä. Kategorioita on useita aina fantasiasta historiallisiin romaaneihin, mutta Wattpadin käyttäjäkunta on keskimäärin melko nuorta, joten tietyt kategoriat ovat muita suosituimpia (teinifiktio, paranormaali ja fantasia muutaman mainitakseni). Sivustolta löytyy myös runsaasti fanfictionia, selvästi eniten One Directionista.

Tekstien taso vaihtelee melkoisesti; löytyy erinomaisia, oikoluettuja tekstejä ja tekstejä, joista saattavat puuttua isot kirjaimet kokonaan samoin kuin lainausmerkit dialogista. Eräästä keskustelusta bongasinkin kirjoittajan, joka oli turhautunut siihen, että joillain huonosti kirjoitetuilla fanfictioneilla on miljoonia lukukertoja, kun taas hyvin kirjotetulla originaalilla tarinalla saattaa olla vain muutamia kymmeniä lukukertoja. Sinällään ymmärrän kyseistä kirjoittajaa, ja olen samantyylisestä aiheesta itsekin aikoinani vaahdonnut jossain netin nurkassa, mutta nyt pidän positiivisena sitä, että on ylipäätään olemassa sivusto, jossa kirjoittaminen ja lukeminen mielletään hauskaksi ja jossa niitä harrastetaan innolla (tietysti jos haaveena on julkaisu perinteisessä kustantamossa, pitää oikeakielisyyteen ja tarinan rakenteeseen kiinnittää huomiota).

Tein myös muutamia mielenkiintoisia havaintoja löytämistäni suomenkielisistä teksteistä. Näin kirjailijana mietin niitä ihan ammatillisessakin mielessä, ja minut yllätti ehkä eniten se, että pahat pojat ovat in. Jossain vaiheessa teinifiktiokategoriaa selaillessani edessäni oli kokonainen rivi tarinoita, joiden kaikkien nimessä oli “bad boy”. Lukemani perusteella huomasin kuitenkin, että kyseessä on ennemminkin “kapinallinen poika”, joka rikkoo sääntöjä eikä istu yhteiskunnan valmiisiin muotteihin. Sopii siis teini-ikään kuin nappi paitaan.
Mielenkiintoinen havainto oli myös englantilaisten (tai oikeastaan amerikkalaisten) nimien käyttäminen teksteissä ja useiden tekstien sijoittuminen Yhdysvaltoihin. Ei liene epäselvää mistä monet suomalaisteinit hakevat idolinsa. :-)

Laitoin Wattpadiin ihan kokeilumielessä muutamia lukuja yhdestä englanninkielisestä kässäristäni, ja olen sitä päivittänyt nyt säännöllisesti. Tarkoituksena on postata sinne koko kässäri. Viikon aikana tarinan alkuluvut ovat keränneet reilut 50 lukukertaa ja muutaman tähden. Katsotaan miten homma tästä etenee. Koska kyse on kuitenkin melko poliittisesta tarinasta, jossa ei vain huokailla pahojen poikien perään, en usko miljooniin lukukertoihin. ;-) Mutta mieluummin pidän tämän tekstin halukkaiden luettavana kuin annan sen hautua yksin tietokoneeni kovalevyllä. Siihen Wattpad on oiva vaihtoehto.

Miten Sammakkoprinsessan henkilöhahmot syntyivät?

Minulta on kysytty muutamia kertoja mistä keksin Sammakkoprinsessan henkilöt ja onko heillä esikuvia.

Sammakkoprinsessan päähenkilö Ofelia syntyi melkoisen valmiina pakkauksena. Hän seikkaili ensimmäisen kerran eräässä tarinassani Hilda-nimisenä keijutyttönä, joka eli isänsä kanssa. Jo silloin Ofelia oli neuroottinen ja kova ihastumaan poikiin.
Ofeliassa itselleni tärkeintä oli ja on tietynlainen epävarmuus. En ole koskaan pystynyt samaistumaan tyttöhahmoihin, jotka ovat esimerkiksi poikien suhteen hyvin itsevarmoja ja joilla on ottajia joka sormelle. Tämä ehkä siksi, etten itse ollut teini-ikäisenä sellainen. Ofeliassa on paljon samaa kuin minussa teini-ikäisenä, ja muutamassa arvostelussa onkin epäilty, että vedän Ofeliaa tahallani alta lipan. No joo, osittain kyllä, koska muistan vielä teini-ikäisen Annan ja osaan nauraa hänelle lempeästi. Mutta tämän lisäksi minusta on tärkeää, että nuortenkirjoista löytyy esikuvia myös niille tytöille, jotka eivät ehkä ole niitä syvällistä kirjallisuutta lukevia runotyttöjä tai sarkastisia vahvoja tyttöjä. Opettajana olen nähnyt, että nämä tytöt, joita usein kiinnostaa popkulttuuri, muoti tms. kirjojen ja taiteen sijaan, saattavat pudota pois lukuharrastuksen parista, koska heistä kirjat ovat tylsiä; ne eivät käsittele heidän maailmaansa tai puhu heidän kielellään. Siksi koen tärkeänä, että nuorille on tarjolla myös viihteellistä ja helposti lähestyttävää kirjallisuutta. Uskon vakaasti, että viihde on hyväksi ja viihde on tärkeää. Ajatus että kaikessa kirjallisuudessa on oltava joku Tärkeä Ja Syvällinen Aihe on mielestäni tuhoisa erityisesti ajatellen niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat syystä tai toisesta vastahakoisia lukijoita.

Ofelian vanhemmat ovat täysin omia luomuksiani, eikä heillä ole esikuvia. Nuortenkirjoja on usein kritisoitu “puuttuvien vanhempien syndroomasta”, eli monet henkilöhahmot ovat täysi- tai puoliorpoja tai vanhemmat ovat muusta syystä poissa kuvioista. Siksi halusin antaa Ofelialle vanhemmat, jotka ovat oikeasti huolehtivia ja rakastavia (vaikka Ofelia ei vanhempiensa arvoa vielä tajuakaan ihan täysin).

Kukka sen sijaan on sekoitus useammasta entisestä oppilaastani, samoin kuin Luukas. Jetrolla on myös elävä esikuva. Lordit Raman ja Jai perustuvat veljeksiin, jotka seikkailivat aivan kirjoitusharrastukseni alussa kirjoittamassani käsikirjoituksessa. Heillä on hyvin löyhä kytkös eräisiin ihan oikeisiin veljeksiin.
Kuningatar Tedora taas on oma luomukseni, samoin kuin Ester, mutta Ester on nimetty edesmenneen mummini mukaan.

Jos siis tunnet minut, kannattaa varoa – saatat löytää itsesi jossain vaiheessa jostain kirjastani! ;-)