Miten Sammakkoprinsessan henkilöhahmot syntyivät?

Minulta on kysytty muutamia kertoja mistä keksin Sammakkoprinsessan henkilöt ja onko heillä esikuvia.

Sammakkoprinsessan päähenkilö Ofelia syntyi melkoisen valmiina pakkauksena. Hän seikkaili ensimmäisen kerran eräässä tarinassani Hilda-nimisenä keijutyttönä, joka eli isänsä kanssa. Jo silloin Ofelia oli neuroottinen ja kova ihastumaan poikiin.
Ofeliassa itselleni tärkeintä oli ja on tietynlainen epävarmuus. En ole koskaan pystynyt samaistumaan tyttöhahmoihin, jotka ovat esimerkiksi poikien suhteen hyvin itsevarmoja ja joilla on ottajia joka sormelle. Tämä ehkä siksi, etten itse ollut teini-ikäisenä sellainen. Ofeliassa on paljon samaa kuin minussa teini-ikäisenä, ja muutamassa arvostelussa onkin epäilty, että vedän Ofeliaa tahallani alta lipan. No joo, osittain kyllä, koska muistan vielä teini-ikäisen Annan ja osaan nauraa hänelle lempeästi. Mutta tämän lisäksi minusta on tärkeää, että nuortenkirjoista löytyy esikuvia myös niille tytöille, jotka eivät ehkä ole niitä syvällistä kirjallisuutta lukevia runotyttöjä tai sarkastisia vahvoja tyttöjä. Opettajana olen nähnyt, että nämä tytöt, joita usein kiinnostaa popkulttuuri, muoti tms. kirjojen ja taiteen sijaan, saattavat pudota pois lukuharrastuksen parista, koska heistä kirjat ovat tylsiä; ne eivät käsittele heidän maailmaansa tai puhu heidän kielellään. Siksi koen tärkeänä, että nuorille on tarjolla myös viihteellistä ja helposti lähestyttävää kirjallisuutta. Uskon vakaasti, että viihde on hyväksi ja viihde on tärkeää. Ajatus että kaikessa kirjallisuudessa on oltava joku Tärkeä Ja Syvällinen Aihe on mielestäni tuhoisa erityisesti ajatellen niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat syystä tai toisesta vastahakoisia lukijoita.

Ofelian vanhemmat ovat täysin omia luomuksiani, eikä heillä ole esikuvia. Nuortenkirjoja on usein kritisoitu “puuttuvien vanhempien syndroomasta”, eli monet henkilöhahmot ovat täysi- tai puoliorpoja tai vanhemmat ovat muusta syystä poissa kuvioista. Siksi halusin antaa Ofelialle vanhemmat, jotka ovat oikeasti huolehtivia ja rakastavia (vaikka Ofelia ei vanhempiensa arvoa vielä tajuakaan ihan täysin).

Kukka sen sijaan on sekoitus useammasta entisestä oppilaastani, samoin kuin Luukas. Jetrolla on myös elävä esikuva. Lordit Raman ja Jai perustuvat veljeksiin, jotka seikkailivat aivan kirjoitusharrastukseni alussa kirjoittamassani käsikirjoituksessa. Heillä on hyvin löyhä kytkös eräisiin ihan oikeisiin veljeksiin.
Kuningatar Tedora taas on oma luomukseni, samoin kuin Ester, mutta Ester on nimetty edesmenneen mummini mukaan.

Jos siis tunnet minut, kannattaa varoa – saatat löytää itsesi jossain vaiheessa jostain kirjastani! ;-)

What’s up Wednesday?

KITERUFFLED2
What’s Up Wednesday on jokakeskiviikkoinen blogimeemi, jossa vastataan neljään kysymykseen. Löydät meemin klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

1. Mitä luen juuri nyt?

Valitettavasti en mitään. Mutta minulla on Goodreadsissa luettavaksi merkittynä melkoinen pino historiaopuksia, ja viimeistään jouluksi aion niistä muutaman hankkia.

2. Mitä kirjoitan juuri nyt?

Tähänkin pakko vastata, että juuri nyt en mitään – sain nimittäin tänään valmiiksi yhden kässärin muokkaukset, enkä ole ehtinyt aloittaa uutta.

3. Mikä toimii sinulla juuri nyt?

“Mielikirjoittaminen”. Tarkoitan tällä prosessia, jossa vien tarinaa eteenpäin mielessäni (usein iltaisin nukkumaan mennessäni) mutta en vielä kirjoita sitä paperille. Tämä syksy on ollut niin hektinen, että mielikirjoittamisen avulla olen saanut yhden tarinan hyvin alkuun, vaikka en olekaan ehtinyt istua alas sitä kirjoittamaan.

4. Mitä muuta uutta?

Operaatio Huulitulen vedokset ovat valmiit! Tapaamme kustannustoimittajan kanssa ensi viikolla ja yhdistämme korjaukset. Sitten Huulituli lähtee painoon. Hurjaa!

Päiväkirjamuodossa kirjoittamisen vaikeudesta

Minulla on tällä hetkellä viimeistelyvaiheessa kaksi käsikirjoitusta, jotka ovat päiväkirjamuodossa. Pidän muodosta kovasti sekä lukijana että kirjoittajana, ja se sopii mielestäni erityisen hyvin humoristiseen tekstiin. Mutta kyseinen muoto on myös älyttömän haastava.

On todennäköistä, että jossain vaiheessa kirjoitus- tai editointiprosessia huomaa, että joltain viikolta puuttuu tiistai, tai siellä onkin kaksi torstaita. Yksi puuttuva päivä ei kaada mitään ja se on suhteellisen helppo lisätä (tosin sen jälkeen saattaa joutua rukkaamaan useita muita päivämääriä), mutta ylimääräiset päivät aiheuttavat jo päänvaivaa. Koska tarina soljuu koko ajan eteenpäin, pitää ylimääräisten päivien teksti saada tungettua johonkin ilman, että tarina häiriintyy tai siihen tulee epäjohdonmukaisuuksia (tyyliin Maija pohtii innoissaan Mikon syvää katsetta keskiviikkona, vaikka kyseinen katse luodaan vasta torstaina). Näiden epäjohdonmukaisuuksien nappaaminen ei ole ollenkaan helppoa, koska tarina on niin selkeä omassa päässä, että silmät liukuvat helposti virheiden ohi.
Astetta tai pariakin karmivampi tilanne syntyy, kun huomaat, että kesäkuussa onkin oikeasti vain 30 päivää, mutta tarinassa niitä on 31, koska luotit muistiisi. Siinä onkin sitten pähkäilemistä miten ratkaista tilanne, jossa tarina kulkee eteenpäin erityisen nopeasti juuri noina päivinä ja silloin myös tapahtuu paljon tiettyihin viikonpäiviin sidottuja juttuja. Yhtäkkiä pitäisikin ruveta siirtelemään kokonaisen kuukauden päiviä yksi (tai jopa kaksi) eteen- tai taaksepäin ja yrittää samalla pitää juonen langat käsissä ja ne futisharkat maanantaisin ja torstaisin.
Kirsikkana kakun päällä ovat juhlapäivät ja loma-ajat; teineistä kirjoittaessa pitää muistaa syysloma (hups…), kasi- ja ysiluokkalaisten TET-harjoittelut, pääsiäisloma, ynnä muut vastaavat. Syysloman lisääminen lokakuulle ei ole ollenkaan helppoa, jos teinillä on hurjat draamat menossa koulussa juuri silloin. Nimimerkillä kokemusta on.

Näiden kalenterijuttujen lisäksi toinen yllättävän vaikea juttu on ainakin itselleni ollut epäsuora kerronta. Juu, tiedän, aikamuoto muuttuu, mutta ei ihan joka-ainoassa tapauksessa, kuten yleisissä totuuksissa (“Pekka sanoi, että kuu on pyöreä.”). Jostain syystä aikamuodot ovat itselläni menneet täysin solmuun, koska olen pyöritellyt niitä liikaa. Jatkuvasti pitää miettiä muutanko tämän nyt imperfektiin vai perfektiin vai pluskvamperfektiin vai en koska… “jos muutan tämän imperfektiin/perfektiin/pluskvamperfektiin niin lause kuulostaa omituiselta ja siltä kuin Pekka olisikin tehnyt tämän homman jo vaikka hän ei ole sitä vielä tehnyt mutta jos jätän sen preesensiin saatan tehdä kardinaalimunauksen joka saa lukijan haukkomaan henkeään kauhusta ja pitäisiköhän sittenkin muuttaa kaikki epäsuora kerronta suoraksi ja apua.”
Pahimmassa tapauksessa muutat lauseen aikamuodon, kunnes seuraavalla editointikierroksella se kuulostaakin niin oudolta, että muutat sen takaisin, kunnes seuraavalla kierroksella muutat sen taas ja niin edelleen, kunnes eräänä päivänä hoiput kammiostasi ulos mustasilmäisenä ja kiroten sitä päivää jolloin päätit ryhtyä kirjoittamaan.

No, ei nyt sentään. ;-) Kuten sanottua, pidän päiväkirjamuodosta todella paljon. Luulin vain, että sen kirjoittaminen olisi helpompaa. Sen olen oppinut, että kalenteri kannattaa tarkistaa huolella ennen kun ryhtyy kirjoittamaan itse tarinaa. Siis: kirjoittaa kaikki päivämäärät tiedostoon jo etukäteen niin, että siitä syntyy ikään kuin tyhjä kalenteri. Sitten tarkistaa, että päivät ovat varmasti oikein ja sen jälkeen merkkaa lomapäivät ja muut erikoispäivät. Hyvä pohjatyö säästää todella paljon hermoja myöhemmin. Eikä sen epäsuoran kerronnan kertaaminenkaan liene ollenkaan pahasta… :-D

Kirjoittajaminä!

Tässäpä kysely kirjoittajaminästä kaikille kirjoittajille. Kysymykset saa kopioida vapaasti omaan blogiin, mutta linkkaathan takaisin jos niin teet. :-)

Missä kirjoitat yleensä?

Kotona työpöytäni ääressä.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Pyrin kirjoittamaan liikaa miettimättä ja lukematta jo kirjoitettua tekstiä, sillä juutun helposti editoimaan sitä. Minulla on yleensä jonkinlainen suunnitelma, jonka mukaan etenen. Se kattaa lähinnä juonen pääkohdat. Parhaimmat jutut syntyvät usein hetkessä ja suunnittelematta.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Se, että kykenen keskittymään: koira ei hauku eikä kukaan poraa jättiporalla tai vetele moottorisahalla naapurissa. Ei siis yllättäviä ääniä. Usein kuuntelen musiikkia kuulokkeilla, sillä se auttaa minua pääsemään fiilikseen.

MIllaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Käytännössä aina tietokone kun kirjoitan tarinaa (kerran kyllä sanelin tarinaa sanelimelle, sillä olin satuttanut selkäni pahasti enkä kyennyt istumaan). Suunnitteluvaiheessa kirjoitan usein muistiinpanoja ja sukutauluja paperille.

Mistä saat aiheesi?

Ihan kaikkialta. Olen saanut inspiraatiota arkielämästä, elokuvista, kirjoista, kuvista, jne. Tarvitsen ärsykkeitä, jotta mielikuvitukseni laukkaa, ja siksi saatan kirjoittamisen lomassa esim. katsoa pätkän jotain videota tai lukea uutiset. Se ikään kuin rasvaa aivoni, ja kirjoittaminen sujuu taas.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Monta. En laske näitä, mutta viilaan kässäriä melko pitkään. Minulla on aika hyvä intuitio: kustannustoimittaja on usein puuttunut juuri niihin kohtiin, jotka ovat nakuttaneet hiljaa jossain aivojeni takanurkassa.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Keskiosa, ehdottomasti. Alku yleensä pulppuaa hyvin, samoin kuin loppu, mutta se miten päästä alusta loppuun sujuvasti ja kiinnostavasti on haastavinta.

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Varsinaisia rituaaleja minulla ei ole, mutta päästäkseni kaikkein parhaimpaan kirjoitusvireeseen minun pitää aloittaa kirjoittaminen aamulla. Ja teetä pitää olla (mustaa sellaista, kiitos)!

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Pidän tauon kirjoittamisesta. Saatan yrittää pohtia ratkaisua tietoisesti, mutta olen usein huomannut, että alitajunta raksuttaa ja työstää asiaa hiljaa itsekseen, ja ratkaisu vain pälkähtää päähäni jonain päivänä.
Oikein vaikeissa tapauksissa saatan istua kynän ja paperin kanssa alas ja yrittää ratkaista ongelman.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?

Tällä hetkellä kirjoitan itselleni ominaisinta genreä, eli chick-litiä nuorille. Rakastan huumoria ja nauramista, ja humoristista tekstiä myös tulee minulta helposti.
Olen kirjoittanut vakavampiakin tekstejä (sekä fantasiaa että ei-fantasiaa), mutta en koe niiden tulevan “kynästäni” niin sujuvasti kuin chick-litin. Ehkäpä kuitenkin jonain päivänä julkaisen sellaisenkin!

Päivitystä pukkaa…

Olen viime aikoina istunut nenä kässäreissä kiinni niin tiiviisti, etten ole ehtinyt edes blogata. No, olen toisaalta saanut valtavasti aikaankin: kaksi kässäriä alkaa olla maalilinjoilla, ja Operaatio Huulituli on mietintämyssyn alla. Pari uutta tarinaideaakin on pulpahtanut mieleeni. Annan niiden kuitenkin hautua vielä hetken, sillä kesällä olisi kiva ehtiä hiukan lomaillakin, varsinkin kun aion tehdä pari historian/arkeologian kesäkurssia netissä. Unelmana olisi jaksaa opiskella avoimessa yliopistossa töiden ohella, mutta saapa nähdä onnistuuko.

Pidin ensimmäisen kirja-arvontani jokin aika sitten, ja se sujui hyvin. Osallistujiakin oli enemmän kuin olin odottanut. Myös mukavat lukijakommentit ovat piristäneet. Toisin kuin monet ehkä ajattelevat, ei isonkaan kustantamon kirjailija saa automaattisesti tukuttain arvioita ja huomiota, varsinkaan jos on tuntematon suuruus. Siksi on aina kiva saada palautetta! :-)

Olen myös pohtinut kirjatrailerin tekoa. Tiedän, ettei niitä nyt niin valtavasti katsota, mutta olisihan se hauska kesäprojekti. Videonluontiohjelma tosin on vielä hakusessa, sillä jostain syystä Windows Movie Maker on minusta jotenkin monimutkainen enkä oikein osaa tehdä sillä kuin perusjuttuja. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan!

Mukavaa kesää kaikille!