Opiskelua, kirjoittamista, lukemista!

Täällä ollaan edelleen! :-) Olen pitänyt jonkinlaista sometaukoa viimeiset puoli vuotta, lähinnä oman jaksamiseni takia, sillä työ ja pääsykokeisiin lukeminen ovat vieneet mehut jokseenkin täydellisesti. Haaveenani on jo pitkään ollut opiskella historiaa, joka on kirjoittamisen ohella toinen suuri “rakkauteni”. Historian perusopinnot suoritin toissa keväänä avoimessa yliopistossa, ja tämän kevään pääsykokeissa ovet sitten aukenivat Helsingin yliopistoon jatkamaan opintojani. Jee! Täytyy sanoa, että näin aikuisena, toista tutkintoa tekevänä, opiskelu tuntuu huomattavasti kiinnostavammalta ja innostavammalta kuin lukion jälkeen.

Panostin pääsykokeisiin ihan kunnolla, vaikka olinkin täysipäiväisessä työssä, joten alkukesä on mennyt palautuessa. Nyt olen onneksi saanut jo editoitua urbaani fantasia-kässäriänikin. Tämä kässäri onkin ollut haastava tapaus, sillä olen työstänyt sitä vuodesta 2015 ja veivannut uusiksi lähes kaikki ainekset – päähenkilön sukupuolen, sivuhenkilöt, juonen ja uusimpana myös fantasiamaailman. Jokohan pian kaikki olisi kohdillaan… Projektilla on muuten oma Pinterest, ja pääset sinne tästä.

Tämän kesän superhelteet sen sijaan eivät ole minun juttuni, joten olen herätellyt harrastuksia, joita voi tehdä kotona tuulettimen edessä. Olen suorittanut uusia kursseja ja täydentänyt vanhoja Futurelearn-sivustolla sekä kaivanut esiin stereoskooppiset kuvani (jos et tiedä mitä ne ovat, lukaise tämä postaukseni). Tämä stereoskooppisia kuvia Lontoosta sisältävä kirja on suosikkejani:


Tästä sarjasta haluaisin itselleni Italy in 3D-kirjan, mutta sitä ei tunnu saavan mistään edes käytettynä. Suomestakin kaipaisin lisää stereoskooppisia kuvia, mutta toistaiseksi en ole onnistunut niitä löytämään esimerkiksi minkään museon sivuilta. Täytyypä katsella antikvariaateista.

Muutama ei-valokuvakirjakin odottaa lukemistaan: Simon Sebag Montefioren jättiteos Romanovit sekä Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijona. Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632. Jälkimmäinen on ollut lukulistallani teoksen ilmestymisestä asti. Ihanaa, kun vihdoinkin on aikaa (ja energiaa) lukea se!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *