Päiväkirjamuodossa kirjoittamisen vaikeudesta

Minulla on tällä hetkellä viimeistelyvaiheessa kaksi käsikirjoitusta, jotka ovat päiväkirjamuodossa. Pidän muodosta kovasti sekä lukijana että kirjoittajana, ja se sopii mielestäni erityisen hyvin humoristiseen tekstiin. Mutta kyseinen muoto on myös älyttömän haastava.

On todennäköistä, että jossain vaiheessa kirjoitus- tai editointiprosessia huomaa, että joltain viikolta puuttuu tiistai, tai siellä onkin kaksi torstaita. Yksi puuttuva päivä ei kaada mitään ja se on suhteellisen helppo lisätä (tosin sen jälkeen saattaa joutua rukkaamaan useita muita päivämääriä), mutta ylimääräiset päivät aiheuttavat jo päänvaivaa. Koska tarina soljuu koko ajan eteenpäin, pitää ylimääräisten päivien teksti saada tungettua johonkin ilman, että tarina häiriintyy tai siihen tulee epäjohdonmukaisuuksia (tyyliin Maija pohtii innoissaan Mikon syvää katsetta keskiviikkona, vaikka kyseinen katse luodaan vasta torstaina). Näiden epäjohdonmukaisuuksien nappaaminen ei ole ollenkaan helppoa, koska tarina on niin selkeä omassa päässä, että silmät liukuvat helposti virheiden ohi.
Astetta tai pariakin karmivampi tilanne syntyy, kun huomaat, että kesäkuussa onkin oikeasti vain 30 päivää, mutta tarinassa niitä on 31, koska luotit muistiisi. Siinä onkin sitten pähkäilemistä miten ratkaista tilanne, jossa tarina kulkee eteenpäin erityisen nopeasti juuri noina päivinä ja silloin myös tapahtuu paljon tiettyihin viikonpäiviin sidottuja juttuja. Yhtäkkiä pitäisikin ruveta siirtelemään kokonaisen kuukauden päiviä yksi (tai jopa kaksi) eteen- tai taaksepäin ja yrittää samalla pitää juonen langat käsissä ja ne futisharkat maanantaisin ja torstaisin.
Kirsikkana kakun päällä ovat juhlapäivät ja loma-ajat; teineistä kirjoittaessa pitää muistaa syysloma (hups…), kasi- ja ysiluokkalaisten TET-harjoittelut, pääsiäisloma, ynnä muut vastaavat. Syysloman lisääminen lokakuulle ei ole ollenkaan helppoa, jos teinillä on hurjat draamat menossa koulussa juuri silloin. Nimimerkillä kokemusta on.

Näiden kalenterijuttujen lisäksi toinen yllättävän vaikea juttu on ainakin itselleni ollut epäsuora kerronta. Juu, tiedän, aikamuoto muuttuu, mutta ei ihan joka-ainoassa tapauksessa, kuten yleisissä totuuksissa (“Pekka sanoi, että kuu on pyöreä.”). Jostain syystä aikamuodot ovat itselläni menneet täysin solmuun, koska olen pyöritellyt niitä liikaa. Jatkuvasti pitää miettiä muutanko tämän nyt imperfektiin vai perfektiin vai pluskvamperfektiin vai en koska… “jos muutan tämän imperfektiin/perfektiin/pluskvamperfektiin niin lause kuulostaa omituiselta ja siltä kuin Pekka olisikin tehnyt tämän homman jo vaikka hän ei ole sitä vielä tehnyt mutta jos jätän sen preesensiin saatan tehdä kardinaalimunauksen joka saa lukijan haukkomaan henkeään kauhusta ja pitäisiköhän sittenkin muuttaa kaikki epäsuora kerronta suoraksi ja apua.”
Pahimmassa tapauksessa muutat lauseen aikamuodon, kunnes seuraavalla editointikierroksella se kuulostaakin niin oudolta, että muutat sen takaisin, kunnes seuraavalla kierroksella muutat sen taas ja niin edelleen, kunnes eräänä päivänä hoiput kammiostasi ulos mustasilmäisenä ja kiroten sitä päivää jolloin päätit ryhtyä kirjoittamaan.

No, ei nyt sentään. ;-) Kuten sanottua, pidän päiväkirjamuodosta todella paljon. Luulin vain, että sen kirjoittaminen olisi helpompaa. Sen olen oppinut, että kalenteri kannattaa tarkistaa huolella ennen kun ryhtyy kirjoittamaan itse tarinaa. Siis: kirjoittaa kaikki päivämäärät tiedostoon jo etukäteen niin, että siitä syntyy ikään kuin tyhjä kalenteri. Sitten tarkistaa, että päivät ovat varmasti oikein ja sen jälkeen merkkaa lomapäivät ja muut erikoispäivät. Hyvä pohjatyö säästää todella paljon hermoja myöhemmin. Eikä sen epäsuoran kerronnan kertaaminenkaan liene ollenkaan pahasta… :-D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *