Kirjamessuilua

Tulipa käytyä Helsingin Kirjamessuilla! Perjantaina käväisin äidin kanssa haistelemassa tunnelmia ja tarkastelemassa valikoimaa, ja palasin ajan kanssa viimeisenä messupäivänä, eli sunnuntaina.
Heti ensimmäiseksi bongasin kustantajani, eli WSOY:n. Pakkohan se oli kuva (tai pari…) napata. Ensi vuonna sitten ehkä minunkin kirjani on tuolla!

kirjamessut_ahTykästyin antikvariaattipuoleen kovasti, sillä tarjonta oli runsasta ja mielenkiintoista. Yhdessä pöydässä näin ihanat vanhanaikaiset kirjan kannet, jotka oli koristeltu ruusuin. Harmitti, etten ostanut niitä heti perjantaina, sillä sunnuntaina ne olivat jo menneet.

divari_ahMyynnissä oli myös ikivanhoja ja vähemmän vanhoja sanomalehtiä, mikä oli minusta hauska idea. Tarkistin omankin syntymävuoteni, mutta siltä vuodelta oli tarjolla vain Tekniikan Maailmoja. :-D

sanomalehdet_ahAntikvariaattipuolella oli myös pieni näyttely, jossa oli esillä mm. vanhaa kirjankansitaidetta. Tämä kirja oli suosikkini:

kirjakansi1_ah

Oli “modernillakin” puolella toki kauniit juttunsa, niistä erikoismainintana Sastamalan kaupungin värikäs osasto:

sastamala_ahJa tokihan se tärkeinkin tuli tehtyä, eli shoppailtua kirjoja. Teinkin kivoja löytöjä!

kirjat_ah

Tuo nimikirja on ihana, samoin kuin alimpana oleva virkkauskirja. Louise Rennisonin Georgia Nicolson-sarjan kirjoja minulla onkin Kindlellä muutama englanninkielisenä, ja nyt löysin neljä peräkkäistä osaa suomenkielisinä. Harmi, etten löytänyt koko sarjaa.
Sitten tuosta kolmanneksi ylimmästä kirjasta ihan oma kuvansa:

haluatkok_ahNappasin tämän kirjan tuon nimessä olevan “todella”-sanan vuoksi. :-D Selailin kirjan läpi jo sunnuntai-iltana. Kirjasta löytyy mm. fiktiivisen Pertti Uunikosken tie kirjailijaksi sekä kattava hakemisto kustantamoihin, julkaisemiseen, kirjailijoihin ja kirjoittamiseen liittyvistä termeistä. Onpa mukaan päässyt Suomi24-palstan Kirjailijanalut-osiokin. Kirjassa on paljon hyödyllistä tietoa, mutta henkilökohtaisesti en välittänyt sen kovin kyynisestä vireestä. Itselleni jäi kirjasta kuva, että Suomessa on vain kourallinen kirjoillaan edes jotain ansaitsevia kirjailijoita, ja loput elävät jatkuvassa köyhyydessä. En usko, että asia on nimittäin ihan niin mustavalkoinen.